 |
| Antica Barbieria Peppino sijaitsee lähellä Espanjalaisia portaita. |
Tukka oli kasvanut liikaa ja halusin kokeilla jotain uutta. "Pronto", kuuluu puhelimesta. Siellä on joku kuuluisan roomalaisen parturiliikkeen Barbieria Peppinon henkilökunnasta. Tukanleikkuu perjantaina klo 11 nimellä Cesi, kiitos. Omaani on hankala tavata italiaksi, joten esiinnyn 1500-luvulla eläneen kardinaalin nimellä.
Lentokoneella olen perillä viiden tunnin kuluttua. Via della Vitellä sijaitsevan liikkeen ikkunasuoja on laskettu juuri siihen kohtaan, jonka yläpuolelta aamupäivän aurinko porottaisi sisään.
Ovelta avautuu tyylikäs ja siisti näkymä. Tiskin takana minut toivottaa tervetulleeksi kravattikaulainen, valkotakkinen vanhus: Enzo. Rauhallisesti hän astelee takahuoneeseen ja palaa sieltä kädessään kori, jossa on punainen ja valkoinen pyyhe sekä vaaleansininen peite.
Minut ohjataan istumaan mukavalle nahkatuolille ja peitellään. Kaulan ja kaftaanin väliin Enzo asettelee pumpulituppoja. Liikkeet ovat hitaita eikä hän puhu mitään. Parin tuolin päässä on meneillään yhtä hiljainen parranajo.
Saatuaan valmistelut tehtyä Enzo toteaa, että hiukseni ovat hyvin pitkät. Kun esitän toiveen pitkän mallin säilyttämisestä, hän vaikuttaa lannistuneelta. Outo tunnelma - olenko kauhuelokuvassa? Taustalla soi sentään italialainen iskelmä, eikä Bartókin jousikvartetto.
Leikkaus alkaa rauhallisella saksityöllä. Poronkarvaa muistuttavat hiukseni putoilevat maahan, josta oppipoika käy ne lakaisemassa. Niskakarvat Enzo ottaa veitsellä - kunhan on ensin teroittanut sen. Sitten hän sytyttää tuohuksen ja sivelee hiusteni päät pienellä liekillä.
Tunnelma sähköistyy, kun ovesta astuu lihava mies, joka kävelee määrätietoisesti yhdelle istuimista. Henkilökuntaa parveilee takahuoneesta. "Arvon kreivi, mitä kuuluu?" Kreivi ei kuitenkaan sano sanaakaan. Hän istuu arvokkaasti parturintuoliin ja ojentaa kätensä. Valkotakkinen nainen kumartuu niiden ääreen ja aloittaa manikyyrin. Parturi käynnistää parranajon. "Olin poikani luona Viterbossa", parturi huutaa. Vastausta ei heru.
Tällä välin Enzo on saanut hiukseni liekitettyä. Hän avaa vesihanan, asettelee punaisen pyyhkeen kaulaani ja alkaa hieroa jauhetta tukkaani. Sitten hän tarttuu suureen tärisevään laitteeseen ja hieroo sillä päänahkani. Käsittelyn jälkeen pyytää minut kumartumaan lavuaariin pesua varten, johon hän käyttää kolmea erilaista sampoota.
Kuivauksen aikana oppipoika tulee siistimään pesualtaan, mutta näen Enzon ilmeestä, että oppipojan työ ei miellytä. Hän tuuppaa pojan mitään sanomatta syrjemmälle. "Haluaisitteko öljyä", Enzo kysyy minulta. Vielä viimeinen kuivaus ja kaikki on valmista.
"Elegantissimo", pääsee suustani. Tyylikästä! Otsasuortuvat näyttävät siltä kuin ne olisivat kiertyneet kesätuulessa - kaahattuani punaisella Giulietta Spiderilla ylös Via Venetoa.
Ylistän Enzon taitoja, eikä hän enää pysty pidättelemään hymyään. Lasku on 42 euroa. Juomarahat jätettyäni koko parturiliike toivottaa minulle monisanaisesti hyvää päivänjatkoa. Lihava kreivi istuu edelleen mykkänä tuolissaan.
 |
| Enzo, rauhallinen parturi. |