 |
| Ylempänä Es-klarinetti: liian pieni ja liian kovaääninen. |
Soittaminen on kiva harrastus, sen ovat säätyläiset jo vuosisatojen ajan tienneet. Muusikon ammatti on herroille liian rasittava, eikä sävelten hurmaa olisi soveliastakaan muuttaa rahaksi. Mutta voi harrastuskin mennä liian pitkälle.
Tällä viikolla on oma kyntöni klarinetinsoiton saralla saavuttamassa sellaiset mittasuhteet, että kivuus muuttuu kivuliaisuudeksi. Tehtäväni on soittaa ykkösklarinettia sekä Sibeliuksen neljännessä sinfoniassa että Stravinskyn Petrushkan johdannossa. Sen lisäksi joudun tarttumaan Es-klarinettiin Webernin Viidessä kappaleessa. Es-klarinetti on klarinettiperheen pikkuveijari, sellainen joka mahtuu povitaskuun. Jos soittaisin sitä kadulla, mummot huutaisivat: "Iso mies, ettet häpeä!"
Juu, hankalia teoksia, sanovat ammattilaisetkin. Mikä sitten on vaikeinta, kysyisin haastateltavalta. Neljännen sinfonian finaalin huippunopeat luraukset? Webernin alun legatohyppy oktaavi+nooni pianissimossa? Stravinskyn välike 3+4+5+3+4+2+5?
Ajattelen, että se on sittenkin eräs pitkä ääni. Se tulee Sibeliuksen neljännen sinfonian ensiosassa kaksi kertaa, ja on oikeastaan mahdoton soittaa, koska ilma loppuu. Asia voidaan ratkaista niin, että soittajat hengittävät sen aikana huomaamattomasti vuorotellen. Yritän itse käyttää kiertoilmahengitystä, mutta se puolestaan hankaloittaa sävelen virettä. Samassa kohtaa soittavat nimittäin huilut, ja puupuhallinsektiossa on se viehättävä luonnonlaki, että hiljaa soitettaessa huilut laskevat ja klarinetit nousevat.
Se se on. Koetinkivi. Muu on helppoa.
 |
| Konsertin vaikein kohta. |
Helsinginkadun filharmonikot torstaina 20.11.2014 klo 19 Opistotalon juhlasalissa (Helsinginkatu 26) ja lauantaina 22.11.2014 klo 19 Temppeliaukion kirkossa. Kapellimestarina Veli-Antti Koivuranta, pianosolistina Juhani Lagerspetz.