 |
| Peter Busmannin ja Godfrid Habererin suunnittelema Kölnin Filharmonia valmistui 1986. |
Terveiset Reinin rannalta Kölnistä, jonka maailmankuulu katedraali jättää suotta varjoonsa toisen tuiki merkittävän kulttuurikohteen: vuonna 1986 valmistuneen Filharmoniarakennuksen, jonka suojissa toimii kaksi huippuorkesteria. Toinen on Gürzenich-orkesteri ja toinen Kölnin WDR Sinfoniaorkesteri, jonka ylikapellimestarina on kaudesta 2010-2011 lähtien toiminut Jukka-Pekka Saraste.
Sarasteen ja orkesterin yhteistyöstä olin kuullut paljon hyvää ja jotakin heidän levyistäänkin nautiskellen kuunnellut. Siksi lähdin Sarasteen perjantaina (28.11.2014) johtamaan konserttiin suurella mielenkiinnolla, varsinkin kun ohjelmassa oli eräs mieliteoksistani, Anton Brucknerin seitsemäs sinfonia.
Olin ennalta nähnyt kuvia Kölnin filharmoniasta, ja ajatellut, että jaaha tuollainen ruma sali ja omituiset penkit. Kun sali sitten oikeasti avautui eteeni, silmäni laajenivat hämmästyksestä ja ihastuksesta. Tasapainoinen pyöreä muoto, lämmin valaistus, kauniit mittasuhteet ja kotoisa vastaanottavuus ovat sellaisia ominaisuuksia, jotka eivät välity valokuvista. Päästyäni penkilleni oli myös todettava, että WDR oli plaseerannut minut hirvittävän hyvälle paikalle riville 11, johon näkyvyys ja kuuluvuus olivat moitteettomat. Eikä penkki ollut omituinen, vaan mukava.
Kun Jukka-Pekka Saraste ja käyrätorvisolisti Paul van Zelm saapuivat orkesterin eteen, välittyi orkesterin, Sarasteen ja yleisön tervehdyksistä vahva molemminpuolisen tuttavallisuuden ja arvostuksen tunne. Tärkeintä oli tietysti se, että tämä lämpöä huokuva tunnelma jatkui musiikissa ja yleisön keskittyneessä kuuntelussa.
Richard Straussin käyrätorvikonserton nro 2 Es-duuri solisti Paul van Zelm, orkesterin oma soolokornisti, selvitti konserton vaikeudet suurella ammattitaidolla. Orkesterin huippuhetki oli Andanten teemassa, jossa ajauduin taas ihailemaan Sarasteen lyöntitekniikkaa: ykkönen alas todella pienesti, kun se osuu fraasin keskelle ja niin edespäin – finaalin accelerandossa puolestaan nähtiin, miten hyvin bändi hänen puikkoaan seuraa.
Ylimääräisenä Paul van Zelm ja orkesteri esittivät hupinumeron: katkelman jostakin Leopold Mozartin konsertosta, jonka Zelm soitti punaisesta suppilosta, keltaisesta vesiletkusta ja käyrätorven suukappaleesta kasatulla yhdistelmällä. Juonnossaan Zelm piikitteli läheistä metrotyömaata, mikä erityisesti huvitti yleisöä, mutta harmillisesti jäi ulkopaikkakuntalaiselta ymmärtämättä. Itse esitys kohotti tunnelman kattoon, kun Zelm osoitti suppilollaan välillä orkesteria, välillä lattiaa ja huipennuksessa pyöritti sitä ilmassa.
 |
| Yskää vastaan on tarjolla makeisia. |
Paussin jälkeen tunnelma kääntyi vakavaksi, kun tultiin Anton Brucknerin sielunnäkyjen toista tuntia kestävälle valtamerimatkalle. Saraste johti sinfonian nro 7 E-duuri ilman partituuria, eikä yksikään aihelma eikä kenraalipaussi vilahtanut ohi ilman ajatusta sen paikassa koko sinfoniarakennelmassa. Ensimmäisen osan tempomerkinnän Allegro moderato Saraste toteutti moderato-ohjetta korostaen, maltillisesti, kohtuullisesti, niin että muutos sitä seuraavaan Adagioon loiveni. Aikaa pitkien teemakierteiden luonnosteluun oli runsaasti, huipennusten balansointi huokui malttia ja kypsyyttä.
WDR sinfoniaorkesterin soitinryhmistä ihailin erityisesti matalia jousia ja vaskia. Kaikissa jousissa oli kutkuttavaa vibratoa pianissimoissa. Adagion Wagner-tuubissa nautittiin upottavasta soinnista, johon tietty nokisuus toi tarttumapintaa. Orkesterin ainoana puutteena voisi mainita jousisektioiden ajoittaisen epäyhtenäisyyden. Näitä tilanteita oli konsertin aikana vain muutama, mutta se voi kertoa suuremmasta ongelmasta. Äänenjohtajat konserttimestari mukaan lukien eivät mielestäni joka käänteessä näyttäneet sisääntuloja selvästi.
Viimeisten sointujen kajahdettua yleisö palkitsi Sarasteen ja orkesterin pitkillä ja meluisilla aplodeilla. Kakkoshuilistille annettiin eläköitymiskukat ja vietiin huilu symbolisesti pois. Saraste antoi myös oman kimppunsa hänelle, mikä liikutti muusikkoa entisestään.
Kun sitten Filharmonia-rakennuksesta tällaisen Bruckner-kokemuksen jälkeen poistui ja näki mustaa yötaivasta vasten katedraalin tornit, mietti, olivatko ne siinä äsken.
 |
| Saraste sai konsertin jälkeen pitkät ja meluisat aplodit. |