 |
| Tjusterbyn kolmas päärakennus valmistui 1867. |
Kun Porvoon moottoritieltä käännytään Pernajanlahden vierustalle, muuttuu kaikki pienemmäksi. Kirkas keskipäivän aurinko osoittaa: ”tännepäin!” Ahtaita ovat ajotien mutkat, pieniä pientareet, laaksojen laihosta erottaa jokaisen korren. Vasemmalle jää Tervikin kartano, oikealle Jakkarila.
Kumparen jälkeen näkyy vasemmalla puolen pieni kyltti Tjusterby. Seuraan Kuninkaantien vanhaa reittiä, jonka haarasta kävelee vastaan Eva-Karin Wilkko-Antell, Tjusterbyn omistajasukuun kuuluva arkkitehti, tämänkertaisen kartanovierailun emäntä.
Kaiken pienen keskeltä tullaan äkkiä suuriin maisemiin, keskelle suuria tarinoita. Tjusterbyn omistajia tunnetaan 1400-luvun alusta lähtien. Kartano ollut vuodesta 1753 samalla suvulla, mutta Antellin aatelissuvun nimiseksi omistajasuku muuttui, kun majuri Kasten Antell 1872 meni naimisiin Emelie de la Chapellen kanssa.
Jossain kaukana humisee työkone. Viljeltyä maatalousmaata on 310 hehtaaria, mutta se on nykyään vuokralla. Yli 600 hehtaarin metsiä yhtiö hoitaa itse, ja kolmas tulonlähde ovat asunnot. Wilkko-Antellilla ja hänen miehellään Christer Antellilla on hyvin aikaa esitellä tiluksia. Päärakennuksia on kolme, joista vanhimmasta, keskiaikaisesta kivilinnasta, on jäljellä enää kaikuisat kellarit.
Laskeudumme epätasaisia kiviportaita pitkin varovasti maan alle. Kestää hetken ennen kuin silmät tottuvat hämärään. Kostea, kolea ilma hiipii vaatteiden alle. Wilkko-Antell kehottaa katsomaan yli nelimetrisen tilan jykevää holvia. ”Tässä on ollut valtava massa päällä”, hän sanoo. Ruotsin valtionarkistossa on piirros, josta näkee, että linna on ollut pitkänomainen suunnikas neljine torneineen.
 |
| Christer Antell ja Eva-Karin Wilkko-Antell kellariholvissa. Korkeus on 4 metriä 20 senttiä. |
Christer Antell avaa lattialuukun, jonka alta paljastuu vettä. Se on linnan oma lähde, jonka vettä voi edelleen juoda. Oma vesi oli tärkeää varsinkin taistelutilanteissa. Itään avautuvista muuriaukoista saattoi pitkällä piilukolla ampua vihollista.
Toukokuussa 1614 Tjusterby toimi hetken aikaa Ruotsin valtakunnan pääkaupunkina. Perusteena on ajatus, jonka mukaan pääkaupunki sijaitsi aina siellä missä hallitsijakin. Kuningas Kustaa II Adolf asui kivilinnassa neljä päivää ja päiväsi siellä parikymmentä kirjettä. Huteran käsialan syyksi on arveltu juominkeja.
Nousemme takaisin maan pinnalle kesäpäivän kirkkauteen. Vierellä levittäytyy kartanon historian toinen päärakennus, vuonna 1765 rakennettu karoliininen talo, jota 1820-luvulla pidennettiin. Sisätilat on kunnostettu asunnoiksi, joiden väliovet, lukot ja saranat ovat alkuperäisiä.
 |
| Tjusterbyn toinen päärakennus valmistui 1765. |
 |
| Kolmannen päärakennuksen tyyli on englantilaista uusgotiikkaa. |
 |
| Uunin edusta on rakennettu vanhimman päärakennuksen kaakeleista, jotka ovat luultavasti hollantilaisia. |
Sitten aloitamme verkkaan kävelyn kohti Tjusterbyn uusinta päärakennusta. Antellit kutsuvat sitä ”kolmoseksi”. Vasemmalle puolelle jää kaksi punamulta-aittaa 1750-luvulta. Niiden harjalla on puhvelinsarvia muistuttavat puukoristeet, joiden uskottiin pitävän pahat henget loitolla. Samanlaisia tavataan norjalaisissa sauvakirkoissa.
Ohitamme autonkuljettaja Gustavssonin talon. Jos uimahuoneet ynnä muut lasketaan mukaan, rakennuksia on 30. ”Kun minä olin pikkupoika niin täällä oli vielä yli kaksikymmentä työhevosta”, kertoo Christer Antell. ”Ihmisiä oli töissä kolmisenkymmentä.”
Muutaman kymmenen metrin jälkeen koivukujanne vaihtuu lehmuksiksi ja edessä kohoaa tumma kuusikko. Tie kaartuu vasempaan. ”Tässähän on ideana se, että kun katsotaan eteenpäin, mitään ei näe”, Antell selostaa. ”Hetken kuluttua yks kaks näkyy päärakennus.”
Toden totta. Muutaman askeleen jälkeen kuusikon takaa paljastuu satunäkymä: punaisena loistava pittoreski tiililinna, jonka edustaa pelargoniat, bellikset ja villiruusut koristavat. Kahdeksankulmaisen tornin huipulla liehuu keltapunainen isännänviiri.
Saavutaan pääovelle, josta noustaan ensin vastamaalattuun stenfarstuun eli tuulikaappiin. Sen jälkeen astutaan alahalliin, jossa kirjoitetaan nimi vieraskirjaan. Samalla on minun lepuutettava kynääni, sillä suku pitää päärakennuksen sisätilojen yksityiskohdat pääosin omana tietonaan.
Saavutaan pääovelle, josta noustaan ensin vastamaalattuun stenfarstuun eli tuulikaappiin. Sen jälkeen astutaan alahalliin, jossa kirjoitetaan nimi vieraskirjaan. Samalla on minun lepuutettava kynääni, sillä suku pitää päärakennuksen sisätilojen yksityiskohdat pääosin omana tietonaan.
Eräästä kiehtovasta historianluvusta Eva-Karin Wilkko-Antell silti mielellään kertoo. Kartanolla työskenteli yli sadan vuoden ajan isä ja poika Pihlman, jotka olivat mestarillisia puuseppiä ja valmistivat kartanon kaikki ovet ja ikkunat, lukuisat kalusteet ja sisäportaat. Kierreportaat kirjastosta biljardihuoneeseen ovat edelleen kuin uudet. He myös täydensivät vanhoja kalustoja valmistamalla niihin lisäosia. Eroa vanhan ja uuden välillä on vaikea huomata.
 |
| Kasten Antell (1845-1906) kokeili erilaisia viljelylajikkeita. |
 |
| Biljardisalin seinällä on Mikael Antellin metsästystrofeita. |
 |
| Kartanon tiiliruukissa valmistetut tiilet leimattiin muotilla. |
Kotilinna on vuonna 1867 rakennettu oman tiiliruukin punatiilistä uusgoottilaiseen Tudor-tyyliin. Siinä näyttää olevan vain kaksi kerrosta, mutta todellisuudessa kerroksia on neljä - sekä tornin viides. Huoneita on 50, paraatihuoneita 22, neliöitä lähes 2000.
Nykyään Antellit käyvät kartanolla läpi vuoden. Suurimman päärakennuksen isännöinti vaihtuu vuosittain perheeltä toiselle. Asumisoikeutta vastaan kunkin vuoden asukkaiden täytyy huolehtia siivouksista ja kunnostustöistä. ”Imuroin joka aamu, pyyhin pölyjä, poimin kuolleita kärpäsiä ikkunalaudoilta. Viime vuonna päärmäsin 31 verhoa”, Wilkko-Antell kertoo omasta vastuuvuodestaan, joka osui viime kesälle.
Julkisivun puistosommitelmaan kuuluvat symmetrisesti kaareutuvat polut, kukkareunukset sekä medaljonki-istutus pylväineen. Rakennuksen pohjoispuolen harjulta paistavat korkeiden petäjien rungot, kuin selkänsä kääntäneet alastomat jumalhahmot. Niiden suojissa mutkittelee polkuja levähdyspenkkeineen. Kulkija voi siellä pysähtyä senaattori Kasten Antellin uusklassisen muistotemppelin ääreen.
 |
| Pihlmanien valmistamat kierreportaat vievät biljardihuoneeseen. |
Kierroksen päätteeksi lähdemme Christer Antellin kanssa päärakennuksen torniin. ”Eihän ole korkean paikan kammoa”, hän kysyy. Jotkut vieraat ovat kääntyneet viime metreillä takaisin.
Ahtaiden rappusien jälkeen nousemme kattoparvekkeelle, jolta tuuheiden puunlatvojen yli avautuvat näkymät Suomenlahdelle. Vasemmalla siintävät kartanolle kuuluvat saaret Biljettholmen ja Snäckholmen – oikealla Granö. Pernajan kirkon torni näkyy juuri ja juuri.
”Aikoinaan tässä oli laivaliikennettä, koska tiestöhän oli kuten tunnettua aika surkeassa kunnossa.” Rantaviiva kulkee muutaman sadan metrin päässä. Se siirtyy maan kohoamisen takia pikku hiljaa kauemmas.
 |
| Christer Antell kiipesi torniterassille. |
Lopuksi Eva-Karin Wilkko-Antell esittelee minulle vielä valtavan leivintuvan ja perinteisten Tjusterbyn korppujen valmistusvälineet. Jokainen perhe saa leipoa omat korppunsa yhden päivän aikana, kun uunia lämmitetään. Pettymyksekseni niitä ei voi ostaa mistään.
Kartanossa asuakseen tai kuuluisia korppuja syödäkseen ainoa vaihtoehto olisi päästä suvun jäseneksi avioliiton kautta. Lähimmät mahdolliset morsianehdokkaat piileskelevät kuulemma soutumatkan takana. ”Soutuveneellä huhuilemaan vaan siitä”, Wilkko-Antell kehottaa.
Musiikit:
Adrian Willaert: Ricercar. Concordia, joht. Mark Levy.
John Playford: Daphne. Lautten Compagney, joht. Wolfgang Katschner.
Sergei Prokofjev: Preludi C-duuri. Olli Mustonen.
Robert Schumann: Andante espressivo – Allegro jousikvartetosta nro 1 a-molli. Lindsay-kvartetti.
Igor Stravinsky: Con moto konsertosta ”Dumbarton Oaks” Es-duuri. Orpheus-kamariorkesteri.