Säveltäjä Jean Sibelius (1865-1957) tunnettiin tyylikkäänä pukeutujana. Nuoruuden studiokuvissa ja Ainolan luonnonvalossa otetuissa kuvissa näyttäytyy huoliteltu herrasmies, joka varsinkin uransa alkupuolella käytti vaatetukseen rahaa enemmän kuin olisi voinut. Hänen nimeään ei sentään löydy räätälien mustista kirjoista, joihin on kirjattu tilauksiaan maksamatta jättäneitä asiakkaita.
Tarkemmat tiedot Sibeliuksen puvuista ovat olleet lähinnä valokuvien ja ostokuittien varassa, sillä valtaosa hänen vaatteistaan on riippunut valolta suojassa Ainolan kaapeissa, josta ne vuonna 1984 siirrettiin Kansallismuseon varastoon. Kokoelmaan kuuluu 469 alanumeroa miesten ja naisten pukuja, pukujen osia sekä asusteita liiveistä ja irtokauluksista hattuihin, kenkiin ja kumisaappaisiin.
Lokakuun 16. päivänä Sibeliuksen puvut palaavat vuosikymmenten jälkeen yleisön nähtäville, kun Kansallismuseossa avautuu säveltäjän elämää esittelevä näyttely. Sain käydä katsomassa paraikaa konservoitavana olevia pukuja Sibeliuksen pukeutumista tutkineen yliopistonlehtori Minna Kaipaisen kanssa.
Yli-intendentit Jouni Kuurne ja Kaija Steiner-Kiljunen paljastavat suojapapereiden alta aluksi yllätyksen: vielä marraskuussa 1956 Stockmannilla teetetyn harmaan kaksirivisen villakangaspuvun. Sibelius oli tuolloin yli yhdeksänkymmenen, eikä puvun valmistumisen jälkeen elänyt enää vuottakaan. Lähteistä kuitenkin selviää, että mitään erityistä syytä uuden puvun hankintaan ei tarvinnut olla. Hänellä oli elämänsä loppuun saakka tapana tilata uusi arkipuku yhden tai kahden vuoden välein.
Minna Kaipaista kiinnostaa erityisesti Sibeliuksen valkoiset puvut, joita oli useita. Kuurne näyttää meille pellavakankaisen luonnonvalkoisen puvun, jonka nappien lukumäärästä Kaipainen näkee, että se ei ole sama kuin 1907 Ainolan verannalla otetuissa valokuvissa. Se ei ole myöskään sama kuin Ainolassa näytillä oleva valkoinen puku, eikä se, jonka hän osti Yhdysvalloista 1914. Yksityiskohdista voidaan päätellä, että Sibeliuksella oli ainakin neljä erilaista valkoista pukua.
Pellavapuvun yksirivisen liivin sisältä löytyy Sibeliuksen puvuille tyypillinen yksityiskohta: suurehko sisätasku. Kaipaisen mielestä taskujen suuri lukumäärä on tuon ajan miesten puvuissa epätyypillinen piirre ja kysyy, olisiko Sibelius voinut pitää liivin sisällä vaikkapa nuotteja. Tasku on sellaiseen kuitenkin liian pieni, joten se on saattanut toimia tupakointivälineitä tai taskumattia varten.
Rekillä roikkuu kokoelman juhlavimmat pukineet: kaksi frakkia, shaketti ja turkki. Vanhempi frakki on mitä todennäköisimmin sama, joka päällään Sibelius johti kuudennen sinfonian kantaesityksen Helsingissä 19.2.1923 ja seitsemännen sinfonian kantaesityksen Tukholmassa 24.3.1924. Sen on valmistanut helsinkiläinen Olanderin vaatturiliike. Toista frakkia on käytetty Helsingin Messuhallissa 8.12.1935 järjestetyissä 70-vuotispäiväjuhlallisuuksissa. Kaksirivinen bonjour-puvun takki silkkilangalla päällystettyine nappeineen on hankittu vuonna 1900 Kristianiasta (Oslosta) ja oli käytössä Pariisin maailmannäyttelyssä.
Ihailemme vielä sisäturkkia, jonka päällys on paksua mustaa villaripsiä, sisus vaaleanruskeaa turkista ja kaulus sähkökania. ”Nämä ovat hyvin painavia kun lampaanvuodat laitetaan sellaisenaan. Niihin tulee painoa useita kiloja. Se vaatii kantajaltaankin hartioita”, Kaipainen kertoo.
![]() |
Yli-intendentti Jouni Kuurne ja Minna Kaipainen tutkivat olkihattua. |
![]() |
Olkihatun sisäpuolella näkyy kulumaa - muuten päähine on loistokunnossa. |
Sibelius ei koskaan käyttänyt niin kutsuttuja vapaa-ajan vaatteita saatika työvaatteita. ”Estetiikka oli Sibeliukselle ergonomiaa tärkeämpää. Hän pukeutui hienosti, vaikka se ei olisi aina ollut tilanteen mukaisesti käytännöllisintä.” Yksi poikkeus löytyy vuodelta 1945, jolloin hän sai 80-vuotislahjaksi Nokian kumisaappaat – elämänsä ensimmäiset. Syntymäpäiväkutsuilla avustanut Liisa Harjula muisteli, että Sibelius tykkäsi saappaista kovasti ja tuli näyttämään niitä Ainolan keittiöön saakka.
Sibeliuksesta ja hänen puolisostaan Ainosta otetut kuvat ovat valtaosin mustavalkoisia. Heidän vaatteensa eivät kuitenkaan olleet pelkkiä mustan ja valkoisen eri sävyjä, vaan suojapapereiden alta paljastuu yllätys: Aino Sibeliuksen vanhoilla päivillään käyttämä raakasilkkinen jakkupuku on väriltään voimakkaan violetti.
Kaipainen innostuu. ”Rohkeampi valintahan tämä on. Todella kauniin värinen”, hän sanoo. Myös Ainon 1920-luvun puvussa on voimakkaita värejä. Vaalealla taustalla on tummanruskea alareuna, mehukkaan punaisia kirsikoita ja vihreitä lehtiä.
Voiko valokuvien antamaan Sibelius-kuvaan luottaa, sillä siihen aikaan valokuvia otettiin harvoin ja niitä varten pukeuduttiin? Kaipainen myöntää, että valokuvat ovat aina poseerauskuvia, mutta useiden kommenttien mukaan Sibelius pukeutui aina hyvin. ”Tip top on sanonta, joka aina esiintyy muisteluissa. Eli hän pukeutui kyllä hyvin muutenkin”, Kaipainen sanoo.
Entä aikalaiskuvaukset, joissa Sibeliuksen ulkonäköä kehuttiin. Jospa mielikuviin vaikutti Sibeliuksen nauttima arvostus ja sen synnyttämä karisma? ”Kyllä hän varmaan oli niin karismaattinen henkilö, että hän täytti huoneen ja sai vaatteetkin näyttämään kauniimmalta.”
Tästä esimerkkinä ovat Yousuf Karshin valokuvat, joista näkyy miten Sibeliuksen kaksirivisestä puvusta puuttuu nappi – tai Amerikan-matkalta ostettu hyvin istuvaksi kehuttu valkoinen puku, joka valokuvan perusteella ei ollut lainkaan hyvin leikattu.
![]() |
Yliopistonlehtori Minna Kaipainen vieraili Kansallismuseon konservointilaitoksessa. |
Musiikit:
Sibelius: Kevätnäky op. 114/5. Ralf Gothóni.
Sibelius: Gigue (Allegretto) jousitriosta A-duuri. Helsingin musiikkiopiston opintotyö 1889. Jaakko Kuusisto, Anna Kreetta Gribajcevic ja Taneli Turunen.
Sibelius: Hymn to Thais. Aulikki Rautawaara ja Electro-orkesteri, joht. Jussi Jalas (lev. 1946).
Sibelius: Aallottaret. Radion sinfoniaorkesteri, joht. Sakari Oramo.
Fagerlund: Bruscamente viulukonsertosta ”Darkness in light”. Pekka Kuusisto ja Radion sinfoniaorkesteri, joht. Hannu Lintu.