 |
| Aixissa näkee punaista. Kuva pukuhuoneen ovelta. |
Hulvattomassa Pallolaajennus-blogissaJussi Leinonen tiivistää Ranskassa vallitsevan palvelukulttuurin - vai pitäisikö sanoa, ”toisen ihmisen kohtaamisen” - osuvasti:”Vaikka ruoka on ollut hyvää, sen ostotapahtuma usein ollut vittumainen ja töykeä. [...] Ostotapahtumahan koostuu käytännössä kolmesta kohdasta, morjestuksesta (bonjour!), tilaamisesta (un americain oui!) ja maksamisesta (merci beaucoup au revoir!) joten luulisi siitä selviävän ilman vittuilua.”
Ranskan maabrändi on loistava, koska siihen kuuluvat eleganssi, tyylikkyys ja kaunopuheisuus. Brändi onkin vain brändiä, sillä konjakki on toista, vaikka nyt Provencessa: väistelet koirankakkaa, mädäntyviä jätteitä, yskit pakokaasuja, meinaat jäädä mopon alle (minkä seurauksena opit kaksi uutta kirosanaa), nautit virtsan tuoksusta (esim. bussissa), näet päivän aikana kaksi välikohtausta, jossa kalliisti pukeutuneet naiset alkavat huutaa ja sättiä toisiaan katukielellä (connasse on ääliötär).
Etuoikeuteni viime viikolla oli yrittää hoitaa työasioita aidon ranskattaren kanssa, sillä juttumatkalla Aix-en-Provencen oopperajuhlilla en voinut välttyä lehdistötoimiston eleganssilta. Festivaaleilla tapahtuman koosta riippuen työskentelee yksi tai useampi henkilö, joiden tehtävänä on auttaa paikalla juttujaan tekeviä journalisteja. Nämä lehdistöihmiset järjestävät lippuja, haastatteluja ja jakavat tietoa. Tai näin ainakin olin luullut.
Jo huhtikuussa olin pyytänyt Aix-en-Provencen festivaalilta neljää haastattelua. Kun viime viikon torstaiaamuna saavuin paikalle, niistä kaksi oli sovittu, mutta lehdistöpäällikkö sanoi heti että toinen - sopraano Evelyn Herlitziuksen kanssa - ”hyvin luultavasti perutaan”. Käsissäni olisi siis ollut yksi haastattelu, festivaalijohtaja Bernard Foccroullen, kahta raporttia ja tunnin radio-ohjelmaa varten. Ei hyvä. Yksi haastattelupyynnöistä oli festivaalilla työskentelevälle Viron filharmoniselle kamarikuorolle. Sitäkään he eivät saaneet järjestettyä, vaikka kuoro viipyy pikkukaupungissa viikkokausia ja siinä on useita kymmeniä laulajia. Neljäs oli Esa-Pekka Saloselle, minkä järjestämisen hankaluuden ymmärrän paremmin.
Haluatko tietoa? Älä ainakaan kysy lehdistöpäälliköltä
Minulla oli myös muutamia tavanomaisia kysymyksiä lehdistöpäällikölle, joiden aikana hän kehitti itselleen raivokohtauksen.
”Saisinko tietää vuoden 2013 budjettilukuja, sillä lehdistökansiossa oli vain vuoden 2012 budjetti?” - ”Ette.”
”Kuinka paljon vuoden 2013 budjetti eroaa vuoden 2012 budjetista?” - ”Se on suurin piirtein samanlainen.”
”Mikä mahtaa olla lipunmyynnin tilanne, kuinka paljon on loppuunmyytyjä tapahtumia?” - ”Tarkempaa tietoa ei ole. Lippuja on vielä, olemme tyytyväisiä tilanteeseen.” (Seuraavana päivänä festivaalin pääjohtaja Bernard Foccroulle kertoi, että kaikki uuden kamarioopperan näytökset ovat loppuunmyytyjä. Tieto ei ehtinyt raporttiini.)
”Asun hotellissa, jonka internet-yhteys toimii heikosti. Saisinko käyttää festivaalialueen internet-yhteyttä lähettääkseni ajankohtaisraportin huomenna Suomeen?” - ”Periaatteessa kyllä, mutta tuossa vieressä on kahvila, jossa on internet-yhteys.”
”Saanko nauhoittaa aplodit Rigoletton ensi-illasta?” - ”Minä en halua tietää, onko teillä nauhuri siellä mukana vai ei.” - ”Mutta saanko nauhoittaa pelkät aplodit?” - ”Minä en halua tietää!”
”Voisinko saada nähdä, minkälaiset ovat ulkoilmateatterin takatilat?” - ”Ei, sillä voisitte nähdä lavasteet etukäteen. Olisitte voineet tehdä kierroksen kuukausi sitten, mutta ei nyt.”
”Straussin Elektran kenraali on tänä iltana. Voisinko päästä seuraamaan sitä?” - ”Hyvä herra, ette voi vain marssia tänne ja vaatia pääsyä kenraaliharjoitukseen!”
Ymmärrän, että monilla oopperataloilla on periaatteena, että journalisteja ei päästetä harjoituksiin, mutta en odottanut raivokohtausta.
 |
| Roskakasa, mopo ja Aixin yliarvostetuin ravintola, Les Deux Garçons. |
Ratkaisin hankalat jutunteko-olosuhteet muutamalla valkoisella valheella. Marssin Provencen teatterin taiteilijasisäänkäynnille ja näin heti ruudulta, että menossa oli Elektran harjoitus, montussa Esa-Pekka Salonen. Kysyin aulavahtimestarilta ”Olikos se nyt niin, että nämä harjoitukset päättyvät tunnin kuluttua?” ”Ei, ne päättyvät vasta yhdeksän maissa.” Tulin ovelle roikkumaan yhdeksän maissa ja voilà, Esa-Pekka Salonen tuli muusikkojen mukana ovesta ulos ja sain sovittua haastattelun. Kiinnostavaa oli, että Salonen kysyi heti ”Etkö ole saanut toimistoni vastausta?” No en todellakaan. Arvasin heti, että tulppana oli ollut festivaalin lehdistötoimisto.
Rigoletton ensi-illan jälkeen oli juhlavastaanotto esiintyjille ja - kuten La Provence -lehdestä luin - toimittajille. Juhlien alettua selvitin missä oli teatterin takaovi ja menin sinne norkoilemaan. Takaovella seisoi vartija, joka ei vaikuttanut ruudinkeksijältä. Esitin huolestunutta ja väitin, että juhlissa on eräs ystäväni joka ei vastaa tekstiviestiini ja joka minun pitäisi löytää. Vartija kohautti olkapäitään ja päästi minut sisään. Näin pääsin lopulta keskelle taiteilijoita, ottamaan blogikuvia ja sopimaan haastatteluja.
Poislähtö Aix-en-Provencesta maistui makelta. Lauantaina tein ohjelmaa Marseillessa - lopputuloksen kuulette syyskuun 11. päivä.
Ohjelma Aix-en-Provencesta haastatteluineen lähetetään 4.9.2013. Evelyn Herlitziuksen tai Viron filharmonisen kamarikuoron haastattelua ette kuule.