 |
| Seppo Tiitinen ja Kaarina Suonperä sienikeitolla Kenkäverossa. |
Olipas mukava päiväretki Savonlinnaan, Venäjän ja Ruotsin vanhalle rajalle, ja vielä niin ihanan daamin opastuksella kuin Kaarina Suonperä! Hyväntuulisen napakassa komennossa retkeläiset saivat ostaa tilaviinit, tutkia löytölaarit, nauttia sienikeiton ja vaihtaa illaksi nauhakengät. Itse palelin Aixin ilmaston jälkeen suomalaisen maaseudun viileydessä. ”Janne, älä laita sitä takkia ellet halua näyttää prinssipuolisolta”, Suonperä komensi kun poistuimme bussista tauolle. Mutta kun oli kylmä.
Erityisen sulostuttavaa oli, että ehdimme matkan varrella tavata kaksi kartanonrouvaa. Ensin Pepita Pylkkäsen, jonka emännöimästä Tertin kartanosta ostan aina mukaani ruusukahvia.
 |
| Pepita Pylkkänen suositteli lipstikkaa lihaliemeen. |
Sitten jatkoimme Wehmaan (Wehmais) kartanoon, jossa meidät otti vastaan Kerstin Grotenfelt. Sinne on kolme vuotta sitten perustettu englantilaistyylinen teehuone, jonka vastaleivotut skonssit veivät kielen mennessään.
Grotenfelt kertoi minulle tilan täysautomatisoidusta navetasta, jonka lehmät menevät itsekseen lypsylle robotin ääreen. Olin pettynyt nähdessäni robotin, koska sillä ei ollut silmiä, suuta, pitkiä käsiä eikä se puhunut kuutta miljoonaa kieltä. Oli vaan kummallinen kehikko, jossa metallitangot suhisivat ja kihisivät. Lehmä näytti lauhkealta siinä seisoessaan, ja hänen peräänsä muodostui jonoa. Lehmä kuulemma itse tietää parhaiten, milloin se pitää lypsää.
Wehmaan kartano on ollut suvun omistuksessa yli 200 vuotta. Nykyiseen perheeseen kuuluvat Kerstinin ohella isäntä Nils sekä lapset Anna (teehuoneen pitäjä), Carin ja Wilhelm (näyttelijä).
 |
| Kerstin Grotenfelt myy kartanossaan myös vaatteita. |
Illaksi saavuimme uutta valtatietä pitkin Savonlinnaan, jossa kohtasimme juhlia viimeistä kesää taiteellisesti johtavan Jari Hämäläisen sekä viime vuonna työnsä aloittaneen festivaalijohtajan Jan Strandholmin. Hämäläistä kiiteltiin vuosien työstä - omista tulevaisuudensuunnitelmistaan hän oli tyylilleen uskollisesti lyhytsanainen, sanoi vain pitävänsä ”matalaa profiilia”. Huippukokemuksenaan festivaalivuosilta Hämäläinen piti Wagnerin Lohengrinin johtamista. Strandholm kertoi tehneensä perjantaina Saimaan-risteilyn Suomen ja Saksan presidenttien kanssa. ”Ilmapiiri oli rento ja mukava”, hän sanoi. Festivaali on pitänyt johtajansa kiireisenä. ”Ensi yönä saan viimein nukuttua normaalin yön.”
 |
| Jan Strandholm ja Jari Hämäläinen vetävät vielä tämän kesän festivaalin. |
Tämän vuoden festivaaliohjelmistosta näimme Camille Saint-Saënsin oopperan Samson et Dalila, josta sveitsiläinen Guy Montavon, Erfurtin oopperan johtaja, oli rakentanut lapsellisen sovituksen kiistaksi israelilaisten ja palestiinalaisten välille. Lähi-idän kriisin sekä Moskovan teatterikaappauksen käyttö tällä tavalla ei ole pelkästään tulenarkaa, vaan osoittaa vakavaa tyylitajun ja arviointikyvyn puutetta. Ymmärsinkö todella oikein, että palestiinalaiset veivät ensimmäisen näytöksen lopussa raskaana olevan naisen kulisseihin ja ampuivat hänet? Ja haluttiinko Samsoniin liittää lopussa kristussymboliikkaa, painamalla hänen päähänsä seppele, valuttamalla päälle viiniä ja peittämällä silmät (tosin, hah, aurinkolaseilla)?! Tanssinumeroiden koreografiat olivat kiusaannuttavan huonoja.
No jotain todella hyvää: kuoro! Taas oli Matti Hyökki valmentanut kuoronumerot ihanasti soiviksi. Oivaltavaa oli laittaa mieslaulajat ”itkumuurilla” laulamaan takamuuria päin, jolloin heijastusakustiikka synnytti mystisen tunnelman. Solisteista Milijana Nikolic lauloi sairaanakin hienosti, tenori Franco Farina alkuongelmien jälkeen komeasti. Kapellimestari Jacques Delacôten ratkaisuja ihmettelin. Esimerkiksi hittiaariassa Mon cœur ouvre à ta voix hän hidasti varmaankin joka toisella tahtiviivalla.
Saint-Saënsin musiikki teki suuren vaikutuksen, joten toivottavasti tämä tuotanto ei pysty pilaamaan ihmisten mielikuvaa sinänsä oivallisesta oopperateoksesta.
Harmistus ei vaivannut mieltä kauaa. Paluumatkalla bussissa söin Sirkan leipomon muikkukukkoa ja tuhrin käteni siitä valuvalla rasvalla. Samassa viereeni tuli Suonperä lautasliinapuntin kanssa. ”Minä tulen kyllä auttamaan mutta tässä aina kestää vähän aikaa.”
