 |
| Versailles, kuninkaallinen metsästysmaja Pariisin lähellä. |
Nyt kun kevät saa ja aurinko yhä pitempään päivisin helottaa, on aika vetää verhot eteen, sytyttää kynttilä, kaivautua sohvalle filtin alle ja tarttua kirjaan. Puistojen karuselleissa hassuttelut kannattaa jättää lyseolaisten ja muiden keskenkasvuisten ratoksi. Aikuisen, vastuullisen ihmisen tulee suojautua UW-säteiltä – ja huuhdella katupölyt kurkustaan Rhônen-viinillä.
Kevätkirjan valinnassa suosittelen kääntymään lähikirjaston puoleen. Jos lainaa kirjastosta muutama vuosi sitten ilmestyneen kirjan, voi kausiuutuuden ostamisesta säästyneet 34,00 euroa käyttää pullolliseen erinomaista punaviiniä, tai kahteen pullolliseen hyvää punaviiniä (tai kolmeen pullolliseen kohtuullisen hyvää punaviiniä, ja niin edespäin). Sähkövaloakaan ei tarvita, koska kun aurinko viimein laskee, voit nukahtaa yöunille.
Itse olen viime aikoina suurella nautinnolla lukenut kreivi Alexander von Schönburgilta suomennettua teosta. Hyvin aikaa kestävä kirja on nimeltään Kaikki mitä olet aina halunnut tietää kuninkaallisista, mutta et ole uskaltanut kysyä(2008), sillä kuten kirjoittaja itsekin toteaa, monarkiat muuttuvat hitaasti.
Kirjoittaja arvelee, että on sukutaustansa takia saanut haastattelun Nepalin viimeiseltä kuninkaalta ja vaimonsa syntyperän takia kutsun Brunein sulttaanin syntymäpäiville. Schönburg on koko nimeltään Alexander von Schönburg-Glauchau, kreivillisen Schönburgin suvun päämies ja sukua Hohenbergin herttuatar Sophielle (Chotek von Chotkow und Wogninin kreivittärelle), Itävalta-Unkarin kruununperijän Frans Ferdinandin vaimolle, joiden murhan sanotaan aloittaneen ensimmäisen maailmansodan.
Schönburg on kirjan kannalta mennyt sopiviin naimisiin, sillä hänen vaimonsa on Hessen-Kassel-Rumpenheimin prinsessa Irina, jonka isotäti on Englannin kuningatar Elisabet II (koska Irinan isoäiti Sophie oli Edinburghin herttuanPhilipin sisko).
Kirja alkaa herkullisella kuvauksella siitä, miten Alexander avioliittonsa ansiosta pääsee prinssi Edwardin häihin ja pääsee (tai joutuu) istumaan illallisella itsensä kuningattaren viereen. (Keskustelunaiheet monarkin kanssa hän väittää unohtaneensa.) Mutta kun hän toisella kertaa joutuu prinsessa Annenpöytätoveriksi, ilta vierähtää hevosista puhuen.
Windsorin linnan tai Buckinhamin palatsin salaisuuksien paljastamisessa Alexander tasapainoilee taitavasti aviopuolison ja toimittajan roolien välillä. Saadaan sentään lukea, että prinssi Philip kutsuu vaimoaan Elisabetiä Makkaraksi, ja että prinsessa Annen bulterrieri Florence jouluna 2003 raateli kuningattaren corgin Pharosin kappaleiksi Sandringhamin linnan portailla.
 |
| Madridin kuninkaallinen palatsi. Kodiksi aivan liian epäkäytännöllinen. |
Unkarin kruunun ja Ludvig XVI:n kuoleman ruodinnat edustavat kirjan vakavampaa osastoa, mutta pienet ja pinnalliseltakin tuntuvat havainnot ovat kiinnostavia: Elisabetilla ei ole passia eikä luottokorttia, mutta Kaarle Kustaalla on. Ja miksi kuninkaalliset ovat viime aikoina menneet naimisiin ”tavallisten” kansalaisten kanssa, mutta valtakuntansa menettäneet vanhat hallitsijasuvut naivat Euroopassa edelleen toisiaan? Suomessakin moni aatelinen löytää puolison säätynsä sisältä.
Alexander von Schönburgin toinen suomennettu teos on hilpeä Tyylikkään köyhäilyn taito(2005). Siinä hän kiteyttää useammankin elämänviisauden, kuten: ”Koska hyvillä hovimestareilla on taipumus hallita työnantajiaan, on luksusta olla ilman hovimestaria”.
Nyt lähden ostoksille Lidliin, koska voin sillä tavoin todistaa eläväni todellisuudessa.