Antiikkinäyttelyssä kärpäsetkin ovat hopeaa

November 26, 2016, 9:14 am

≫ Next: Hyvät kuulijat, tämä kirjoitusvapaamme alkaa olla lopuillaan

≪ Previous: Maanjäristys iski Ylen esittelemän viinitilan naapuriin

Venäläistyyliset kalvosinnapit herättävät huomiota juhlissa kuin juhlissa. Hintapyyntö oli 3000 euroa.

Antiikkiliike Galerie Donnerin syysnäyttelyn avajaisia vietettiin viikonloppuna Helsingin Merikadulla. Tarjolla on 1700-luvun arvotaiteen lisäksi uutuuksia.

Kun lauantaina sinne sisään astuin, kiinnittyi huomioni heti pulleiden antiikkilipastojen päälle laskeutuneisiin jättihyönteisiin. Hopeasta ja lasista taidokkaasti valmistetut kärpäset, koppakuoriaiset ja muurahaiset hohtivat jalopuuta vasten jäätävän ihanasti.

Hopeiset taideteokset on tehnyt hopeaseppä Ru Runeberg, joka näkee yhtäläisyyksiä hyönteisten ja ihmisten välillä: niidenkin joukossa on niin työmuurahaisia kuin sivustakatsojia. Runebergin hyönteiset ovat ajan myötä alkaneet saada inhmillisiä piirteitä, kuten silmäripsiä ja pusuhuulia. Yksi sudenkorento on ottamassa itsestään kuvaa selfiekepin kanssa.

Esineet ovat hauska lisä juhlakattauksessa, koska niillä on myös käyttötarkoitus. Suuri tsetsekärpänen on öljykannu ja pillerinpyörittäjä suola-sokerikko. Sudenkorennosta voi ripotella uunijuurestensa päälle pippuria.

Tsetsekärpäsen kärsästä voi valuttaa öljyä salaatille.

Ru Runeberg tekee hopeatöitä ateljeessaan Vaasassa.

Sudenkorento ottaa itsestään kuvaa selfiekepin avulla.

Syysnäyttelyn ylpeys on Alexander Roslinin maalaama muotokuva verotarkastaja Adrien Jacques Puissantista. Se oli vuoden 1781 Pariisin salongissa esillä neljän muun Roslinin muotokuvan kanssa. Vuosittain tai joka toinen vuosi järjestetty Pariisin salonki oli aikanaan maailman tärkein taidetapahtuma.

Verotarkastajan väsyneistä silmistä voi jo huomata hänen 80 vuoden ikänsä. Ylellinen samettitakki ja kultanapit kertovat varallisuudesta.

Roslinin muotokuvan edustalla on tukholmalainen kirjoituslipasto noin vuodelta 1770 ja Meissenin kirjoitustarpeisto 1800-luvun alusta.

Galerie Donner jatkaa yhteistyötä tukholmalaisten Kurt Ribbhagenin ja Claes Moserin liikkeiden kanssa.

Ribbhagenin koruvalikoimasta löytyi tällä kertaa varsin näyttävät kalvosinnapit. Niiden punaisen emaljin ja ruusuhiottujen timanttien yhdistelmä huokuu keisarillista tyyliä, joka sopisi mainiosti itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolle.

Galerie Donnerin syysnäyttely on avoinna sunnuntaihin 4.12.2016 asti.

Sellotaiteilija Martti Rousi (vas.) keskusteli Galerie Donnerin omistajan Arthur Aminoffin kanssa.

↧

Hyvät kuulijat, tämä kirjoitusvapaamme alkaa olla lopuillaan

December 8, 2016, 6:03 am

≫ Next: Hyvä-Tuomas joulun juopi

≪ Previous: Antiikkinäyttelyssä kärpäsetkin ovat hopeaa

Joulukuu 2016. Tukholman valtiollinen musiikkikirjasto.

Palaan radio- ja tv-työhön tammikuun alussa. Ristiriitaisia ajatuksia. Niin paljon olen saanut aikaan, niin paljon jää kesken. Silti, ihana palata takaisin sinne, mistä kaikki vuosi sitten alkoi.

Takaisin Pasilaan.

↧

Hyvä-Tuomas joulun juopi

December 21, 2016, 5:59 am

≫ Next: Pimeä kaupunki opettaa meitä näkemään

≪ Previous: Hyvät kuulijat, tämä kirjoitusvapaamme alkaa olla lopuillaan

Samppanja sopii jouluun.

Omaa jouluani on lapsesta saakka edeltänyt pitkä harjoitusjuhlien sarja. Juhlakausi alkaa itsenäisyyspäivänä, jolloin Äiti leipoi hedelmäkakut joulua varten (niiden pitää saada maustua itsekseen). Sitten oli luokkakaverini Antin syntymäpäivät, sitten Sibeliuksen syntymäpäivä, sitten koulun joulukonsertti, sitten isoveljeni syntymäpäivät, sitten omani. Kun joulu saapui, oli parhaat juhlat oikeastaan jo juhlittu.

Näin on käymässä tänäkin vuonna. Mutta hyvä niin, sillä Tuomaanpäivään mennessä on kertynyt kokemusta jouluajan parhaista juhlanautinnoista.

1. Kuten jo ensimmäisestä kuvasta huomaatte, on joulun paras juoma samppanja. Itse olen luottanut André Clouet'n taloon, jonka Grande Réserve toimii niin alkumaljana kuin kevyen liharuoan kanssa. Juhlavampi versio on Clouet'n Millesime vintage 2008. Molempia saa Alkosta ja Eckerö marketista (24,90 ja 41,70).

Lanttu.

2. Tämän joulun hittiruoka on halpa ja ekologinen: uunijuurekset. Ne sopivat lisukkeeksi mille tahansa muulle ruoalle ja ovat kaiken lisäksi kauniin näköisiä.

Itse kuorin ja pilkon syvään uunivuokaan porkkanoita, bataatteja, punasipuleita, valkosipuleita, juuriselleriä, palsternakkaa, lanttua, naurista ja punajuurta. Punajuuret pilkon kaikkein pienimmiksi, koska ne kypsyvät hitaimmin.

Lopuksi valelen juuresröykkiön päälle desilitran verran sekoitusta, jossa on oliiviöljyä, siirappia, suolaa, pippuria ja leikattua timjamia. Juuresten annetaan olla ensin ilman kantta 45 minuuttia kahdessa sadassa asteessa ja sitten pari tuntia 175 asteessa mieluiten peitettynä.

Uuniruokaohjeissa paistoajat ovat aina niukkoja, joten on hyvä varata tämänkin hauduttamiseen vähintään pari tuntia. Kypsymisaika riippuu vuoan reunojen paksuudesta ja juureskokonaisuuden suuruudesta. Valmiiden juuresten päälle voi puristaa limetinmehua, leikata lisää tuoretta timjamia ja tarjota kylkeen aiolia. Niiden kanssa sopii tietysti samppanja.

Paras pipari tulee Ruotsista.

3. Paras joulupipari on ruotsalainen Kronans cederpepparkaka, jonka maustamiseen on käytetty inkivääriä ja setripuunöljyä. Pelkkä kannen avaaminen saattaa ilmoille sellaiset aromit, että pää menee pyörälle.

4. Juhlamusiikiksi suosittelen erikoisempaa uutuuslevyä, jolla Länsi-Turunmaan suomalaisen seurakunnan kirkkomuusikko Tomi Satomaa soittaa kolmen saaristolaiskirkon urkuja. Kun vuodelta 1791 peräisin olevat Nauvon kirkon urut päästävät ensimmäisen lämpimän henkäyksensä, tiedät että juhla on koittanut.

5. Ei joulua ilman Aleksis Kiveä. Ainaisen Impivaaran jouluillan sijaan suosittelen Kiven lyhyitä tarinoita. Simeonin käynti Saapasnahkatornissa, Sika ja juomari sekä Ankara linnanherra ovat huikeita.

"...koska hän arveli kaikkein jo linnassa lepäävän syvimmässä unessa, läksi hän, käärittynä avaraan, hienoiseen huiviinsa, lemmen-retkellensä, hiipi varjona ulos, katosi pian metsän kohtuun, ja liehahti kerran kasteisessa viidassa sininen liina..."

Hyvää joulua!

↧

Pimeä kaupunki opettaa meitä näkemään

January 7, 2017, 12:43 am

≫ Next: Tapahtui Pasilassa, Pariisissa ja Hampurissa

≪ Previous: Hyvä-Tuomas joulun juopi

Valofestivaali Lux Helsingin teokset ovat nähtävissä klo 17-22.

Miten mukavaa avata vuosi 2017 Herrasmiehen päiväkirjassa ja toivottaa samalla kaikille lukijoille erinomaisen hyvää uutta vuotta!

Uusi vuosi alkaa Alppien pohjoispuolella aina ihanissa tunnelmissa: täällä on pimeää. Pimeyttä ei arvosteta, vaikka sen pehmeä peitto on yhtä vähiin käyvä luonnonvara kuin hiljaisuus. Tästä kirjoitan enemmän uuden Antiikki & Design -lehden kolumnissa.

Loputon pimeys on innoittanut monet Euroopan kaupungit järjestämään valofestivaaleja. Hirmuinen väkimäärä vaelsi loppiaisiltana Helsingin katuja ihastellen, ihmetellen ja makustellen valofestivaali Lux Helsingin taideteoksia. Niitä voi käydä katsomassa maanantaihin saakka Tuomiokirkolla ja sen ympäristön kortteleissa.

Kannattaa tehdä talvi-illan lenkki myös Ruoholahden Kaapelitehtaalle, jossa välkkyy ja sirisee pienimuotoisempia valoteoksia. Festivaaliin kuuluvien valoteosten jälkeen alkaa nähdä valon ja pimeyden kauneutta myös muualla. Vielä kerran: Hyvää uutta vuotta!

↧

Tapahtui Pasilassa, Pariisissa ja Hampurissa

January 12, 2017, 2:04 am

≫ Next: Asiantuntijat äänestivät Magnus Lindbergin ja muut konkarit keskikastiin

≪ Previous: Pimeä kaupunki opettaa meitä näkemään

Hampurin uusi Elbphilharmonie-konserttikeskus avattiin eilen. Kuva: Thies Rätzke.

Eilen keskiviikkona juonsin ensimmäisen suoran radio- ja tv-lähetyksen vuoteen. Kepulisti pystyin peittämään siihen liittyneen suurjännityksen, kunnes lp-soittimen käsittely lähikuvassa paljasti tutisevan käden. Sekin johtui joulupiparkakkujen kaneelista, väitän. Katsokaa Kantapöytä tästä.

Pasilan lasiliukkailla kaduilla mieleni ei vähään aikaan halaja muualle. Paitsi eilen iltapäivän hämärässä, kun luin uutisen Ranskan kansalliskirjaston keskustarakennuksesta. Sen remontaashin ensimmäinen vaihe on kuuden vuoden jälkeen valmistunut.

Jos tänä viikonloppuna joku teistä on Pariisissa, menkää ihmeessä katsomaan - ei tarvita edes kirjastokorttia, koska uudistettuun Richelieu-rakennukseen on vapaa pääsy: Rue de Richelieu 58.

Sen Labrouste-salista on valmistunut lämpimillä ja kylmillä valosävyillä leikittelevä kirjojen katedraali, jonka kupolien alla ajatukset nousevat korkealle. Sali on nimetty sen Napoleon III-aikaisen arkkitehdin Henri Labrousten mukaan.

Korjaus maksoi 230 miljoonaa euroa. Koko rakennuksen remontin on määrä valmistua vuoteen 2020 mennessä.

Pariisin kansalliskirjaston Labrouste-sali.

Toinen ilouutinen kantautui Hampurista, jonka Elbphilharmonie vuosien odottelun jälkeen eilen keskiviikkona avautui. Se on uusi konserttikeskus upeine saleineen, jonka avajaisjuhlan yleisö ylisti Yasuhisa Toyotan suunnittelemaa akustiikkaa NDR-kanavan haastatteluissa. Avajaisiin osallistuivat niin liittokansleri Angela Merkel kuin liittopresidentti Joachim Gauck.

Dramatiikkaa toivat lukuisten avajaisiin laulajiksi kiinnitettyjen taiteilijoiden sairastumiset. Ensin sairastui tenori Jonas Kaufmann, sitten sopraano Anja Harteros. Viime hetkellä vilustui Camilla Tilling. Apuun tulivat Hanna-Elisabeth Müller ja Pavol Breslik.

Tilaisuuden alku viivästyi rajuilman takia. Sekavassa avajaisohjelmassa ei ollut tilaa talon residenssisäveltäjän, Matthias Pintscherin musiikille.

Mutta, Hampuriin on päästävä. Katsokaa avajaiskonsertti tästä.

↧

Asiantuntijat äänestivät Magnus Lindbergin ja muut konkarit keskikastiin

January 20, 2017, 2:08 am

≫ Next: Norjalaisohjaaja nosti oopperalavalle kahdeksankymmentä silikoniturskaa

≪ Previous: Tapahtui Pasilassa, Pariisissa ja Hampurissa

Italialainen musiikkilehti Classic Voice kysyi loppuvuodesta sadalta eurooppalaiselta nykymusiikin tuntijalta parhaita 2000-luvulla sävellettyjä teoksia. Äänestyksen voitti itävaltalainen Georg Friedrich Haas, jonka teos In vain sai 24 mainintaa.

Haasin jälkeen eniten ääniä saivat tanskalainen Simon Steen-Andersen ja englantilainen Rebecca Saunders. Kaija Saariaho löytyy listalta vasta Helmut Lachenmannin, Salvatore Sciarrinon ja Enno Poppen jälkeen.

Mutta missä on tällä viikolla Helsingissä juhlittu Magnus Lindberg? Hän löytyy vasta listan keskivaiheilta saatuaan kahdeksan mainintaa. Molemmat viulukonsertot saivat yhden äänen, konsertto orkesterille ja Al Largo kaksi.

Lindbergin kanssa kahdeksan ääntä saivat kuitenkin myös Karlheinz Stockhausen ja Steve Reich. Hänen taakseen jäivät Pierre Boulez, Arvo Pärt ja Sofia Gubaidulina.

Tulokset voi lukea ilouutisena. Vanhat vakiintuneet nimet jäivät kauas taakse, ja nuoremmat Steen-Andersen (s. 1976) ja Rebecca Saunders (s. 1967) paistattelevat palkintosijoilla.

Kentällä on tilaa uudelle.

Lue äänestystulokset klikkaamalla alla olevaa linkkiä.

Georg Friedrich Haas 49

In Vain (2000) 24

Die schöne Wunde (2003) opera 1

Natures mortes (2003) 1

Hyperion (2006) 1

Open spaces (2007) 2

Atthis (2009) 2

Limited Approximations (2010) 12

Bluthaus, opera (2011) 1

Concerto Grosso n.1, per quattro alphorns (2013) 1

Dark Dreams per orchestra (2013) 1

Morgen und Abend, opera (2015) 2

3 Stücke für Mollena (2015-16) 1

Simon Steen-Andersen 35

Run-Time-Error (2009) 5

Double Up (2010) 2

Black Box Music (2012) 11

Inszenierte Nacht (2013) 2

Piano Concerto (2014) 13

Amid (2004) 2

Rebecca Saunders 30

Stirrings still (2004) 2

chroma IX (2003-08) 4

Murmurs (2009) 3

Stasis (2011) 4

Void (2014) 9

Skin (2016) 8

Helmut Lachenmann 26

Schreiben (2003) 8

Concertini (2005) 8

Das Mädchen mit den Schwefelhölzern (2005) 2

Grido, 3. Streichquartett (2001) 8

Got lost (2008) 1

Salvatore Sciarrino 24

Quaderno di strada (2003) 7

Lohengrin 2 (2004) 2

Da gelo a gelo (2006) 2

12 Madrigali per 8 voci (2008) 3

Macbeth (2002) 2

Cantiere del poema (2011) 1

La porta della legge (2006–2008) 4

Da gelo a gelo (2006) 2

Il giornale della necropoli(2000) 1

Enno Poppe 21

Interzone (2002-04) 2

Trauben (2004) 2

Keilschrift (2006) 1

Arbeit (2007) 1

IQ (2012) 2

Speicher (2008-13) 10

Filz (2015) 2

Buch per quartetto d'archi (2016) 1

Kaija Saariaho 21

Orion (2002) 3

L'amour de loin (2000) 13

D'om le vrai sens (2010) 1

Émilie (2010) 1

Laterna Magica, for orchestra (2008) 2

La Passion de Simone (2006) 1

Bernhard Lang 19

Theater der Wiederholungen, opera (2002) 7

Differenz/Wiederholung Serie(1998-2014) 8

Re:igen, opera (2012) 1

Monadologie serie (2007-2016) 2

Die Sterne des Hungers (2007) 1

Francesco Filidei 19

Macchina per scoppiare Pagliacci(2005) 4

Giordano Bruno (2015) 9

Fiori di Fiori (2012) 5

N.N. (2008) 1

Beat Furrer 18

Begehren (2001) 2

Quartetto n.3 (2004) 1

FAMA (2005) 8

Concerto per pianoforte (2007) 1

Apon (2009) 1

Wüstenbuch (2010) 2

Enigma I-VI for mixed choir a cappella (2006-2013) 3

Stefano Gervasoni 18

Epicadenza (2004) 2

Godspell (2002) 2

Com que voz (2008) 1

Gramigna per cimbalom e ensemble (2009) 4

Dir-In Dir (2011) 2

Limbo, opera (2014) 1

Fado errático (2007-2015) 1

Le Pré (2008-2015) 2

Clamour, terzo quartetto per archi (2015) 2

Least bee (1993-2003) 1

Georges Aperghis 17

Machinations (2000) 3

Avis de Tempête, opera (2004) 5

Zeugen (2007) 1

Tourbillons (2010) 1

Situations (2013) 4

Wölfli-Kantata (2005) 3

Fausto Romitelli 16

An index of metal (2003) 9

prof. Bad Trip lesson III (2000) 5

Amok Koma (2001) 1

Trash tv Trance (2002) 1

Mark Andre 15

hij (2010) 1

... auf ... (2007) 3

über (2015) 1

... als ... I (2001) 1

durch (2006) 4

Asche, for ensemble (2005) 1

Wunderzeichen, opera (2014) 3

zu Staub for ensemble (2004/2005) 1

Johannes Kreidler 14

Fremdarbeit (2009) 8

Audioguide (2014) 4

Weg der Verzweiflung (2011) 1

product placements (2008) 1

Wolfgang Rihm 14

Deus Passus (2000) 1

Jagden und Formen (2001) 4

Astralis Uber die Linie III(2001) 1

Sieben Passions-Texte(2001-2006) 1

En plein Air (2004/5) 1

Concerto "Séraphin" (2005) 1

Dionysos (2010) 2

IN-SCHRIFT 2 (2013) 1

Nähe Fern 1-4 (2011-14) 1

Verwandlung 6 (2014) 1

Peter Ablinger 14

Voices and piano (2012) 6

Speaking Piano serie (2009) 4

Landschaftsoper (2009) 4

Michel van der Aa 14

One (2002) opera 4

Spaces of Blank (2007) 1

After Life (2005-06) 2

Sunken Garden (2013) 3

Blank Out, Chamber opera (2016) 3

Violin Concerto (2014) 1

Stefan Prins 13

Generation Kill (2012) 13

Tristan Murail 12

Terre d'ombre (2004) 2

Portulan (2006) 1

Winterfragments (2000) 7

Contes cruels (2007) 1

Le désenchantement du Monde(2012) 1

Hans Abrahamsen 12

Quattro Pezzi per orchestra(2003) 1

Schnee (2008) 5

Let me tell you (2013) 6

Thomas Adès 12

The tempest, opera (2004) 4

Tevot (2007) 3

Violin Concerto "Concentric Paths"(2005) 2

Polaris (2010) 1

In Seven Days (2008) 2

Harrison Birtwistle 11

Theseus Game (2003) 1

Responses (2014) 1

Quartetto: the tree of strings(2008) 3

Angel Fighter (2010) 1

The silk house sequences (2015) 1

The Shadow of Night (2001) 1

Fantasy upon all the notes(2011) 1

Minotaur, opera (2008) 2

Unsuk Chin 11

Violin Concerto (2001) 3

Rocaná (2008) 2

Alice in wonderland (2012) 2

Gougalon for ensemble (2012) 1

Cello Concerto (2009/2013) 1

Le Silence des Sirènes for soprano and orchestra (2014) 2

George Benjamin 11

Written on Skin (2012) 11

John Adams 10

On the Transmigration of Souls(2002) 1

My Father Knew Charles Ives(2003) 1

The Dharma at Big Sur (2003) 1

Doctor Atomic (2005) 3

El Nino (2000) 1

The Gospel According to the Other Mary (2012) 1

Scheherazade.2 (2015) 2

Hugues Dufourt 10

Apollon et les continents, d'après Tiepolo (2005-16) 1

Les Hivers (2001) 1

Ur-Geräusch per orchestra (2016) 1

Burning bright (2014) 5

L’Afrique d’après Tiepolo (2005) 1

Le Passage du Styx, d’après Patinir (2015) 1

Klaus Lang 9

Die Perser, opera (2002) 1

Hungrige Sterne (2012) 1

Schwarzes Light (2013) 1

Marias Mantel (2005) 3

The Thin Tree (2014) 3

Jennifer Walshe 8

Everything Matters (2016) 1

XXX Live Nude Girls!!! (2003) 5

Dada (2012) 1

The Total Mountain (2014) 1

Heiner Goebbels 8

Stifters Dinge (2007) 5

When the mountains changed its clothing (2012) 1

Aus einem Tagebuch (2002-2003) 1

Landschaft mit entfernten Verwandten (2002) 1

Jonathan Harvey 8

Speakings (2008) 6

Quartetto per archi n.4 (2003) 2

Philippe Manoury 8

Terra ignota (2007) 2

In Situ for ensemble and orchestra (2013) 1

Le temps, mode d'emploi (2014) 3

Tensio pour quatuor et électronique (2010) 2

Karlheinz Stockhausen 8

Cosmic Pulses (2007) 2

Sonntag aus Licht (2000) 4

Hoch-Zeiten (2003) 1

Freude (2005) 1

Magnus Lindberg 8

Concerto for Orchestra (2003) 2

Violin concerto no. 1 (2006) 1

Graffiti (2008) 1

Al Largo for orchestra (2010) 2

Violin concerto n.2 (2015) 1

Clarinet concerto (2002) 1

Steve Reich 8

You are (Variations) (2004) 2

WTC 9/11 (2010) 1

Three Tales (2002) 4

Double sextet (2008) 1

Pascal Dusapin 7

Reverso (2006) 2

Faustus, The Last Night (2006) 1

Quatuor VI, “Hinterland” (2009) 1

Morning in Long Island (2010) 1

Disputatio (2015) 1

Penthesilea (2015) 1

Luca Francesconi 7

Quartett (2011) 4

Duende – The Dark Notes, per violino e orchestra (2014) 1

Cobalt and Scarlet (2000) 1

Unexpected end of formula (2008) 1

György Kurtág 7

Hommage à Jacob Obrecht(2004-05) 1

6 Momenti musicali, per quartetto d'archi (2005) 3

Colindă Baladă (2008) 1

Brefs messages (2010) 1

...sospiri, gemiti… (2011) 1

Four Ahmatova Poems Op 41. (2008) 1

Olga Neuwirth 6

Encantadas o le avventure nel mare delle meraviglie (2015) 3

incidendo/fluido (2000) 1

Lost Highway (2002-03) 1

Maudite soit la guerre, per il film di Alfred Machin (1914) 1

Franck Bedrossian 6

Epigram I & Epigram II(2010-14) 1

It (2004) 3

Swing (2009) 1

Itself (2012) 1

Chaya Czernowin 6

Winter Songs (2003) 1

Maim, per soli, orchestra e live electronics (2007) 5

Arvo Pärt 6

Salve Regina (2001) 1

Lamentate for piano and orchestra (2002) 1

La Sindone (2006) 1

Sinfonia n.4 (2008) 1

Adam's Lament (2009) 2

Sofia Gubaidulina 6

Johannes-Passion (2000) 1

Johannes-Ostern (2001) 2

Glorious Percussion (2008) 1

In tempus praesens for violin and orchestra (2007) 1

Violin concerto n.2 (2007) 1

Erkki-Sven Tüür 6

Sinfonia n.4 "Magma" (2002) 3

Sinfonia n.5 (2004) 2

Wallenberg, opera (2001) 1

Toshio Hosokawa 5

Voyage V (2001) 1

Cloud and Light (2008) 1

Drawing (2008) 1

Chant, for cello and orchestra (2009) 1

Blossoming II (2011) 1

Justė Janulytė 5

Textile (2008) 1

Sandglasses (2010) 2

Observation of Clouds (2012) 1

Radiance (2015) 1

Yannis Kyriakides 5

Words and Song without Words(2013) 2

The Buffer Zone (2004) 1

a conSPIracy cantata (2001) 1

Dreams of the Blind (2007) 1

Pierre Boulez 5

Derive 2 (2006) 4

Anthèmes 2 (2008) 1

Henri Dutilleux 5

Correspondances, for soprano and orchestra (2003) 5

Luciano Berio 5

Piano Sonata (2001) 2

Stanze (2003) 3

Pierluigi Billone 4

1+1=1 (2006) 2

Mani.De Leonardis (2004) 1

Sgorgo Y. N. oO (2013) 1

Emmanuel Nunes 4

Musivus (2002) 1

Lichtung III (2007) 1

Das Märchen (2008) 2

Michael Beil 4

Karaoke Rebranng! (2006) 2

Black Jack (2012) 1

Exit to Enter (2013) 1

Agata Zubel 4

Not I (2010) 4

Peter Eötvös 4

Angels in America (2004) 1

Levitation (2007) 1

Goldene Drache (2014) 1

Paradise reloaded (Lilith), opera (2012-13) 1

Brian Ferneyhough 4

Opus Contra Naturam (2000) 1

Chronos Aion (2008) 1

Quartetto n.6 (2010) 1

Shadowtime, opera (2004) 1

Michael Gordon 4

Timber (2009) 3

Gotham (2004) 1

Ivan Fedele 4

En Archè (2008) 1

Morolòja kè Erotika (2010-11) 2

De li duo soli e infiniti universi (2001) 1

Philippe Hurel 3

Tour à tour (1 à 3) 1

Les pigeons d’argile (2014) 1

Traits (2008-2014) 1

Philippe Leroux 3

Voi(Rex) (2002) 1

Quid sit musicus? (2014) 1

Ailes, pour voix de femme et ensemble (2012) 1

Wim Henderickx 3

On haiku (2016) 1

Sinfonia n.1 "At the Edge of the World" (2011) 1

Tejas (2009) 1

Serge Verstockt 3

Drie (2007) 3

Filip Rathé 3

Qui pleure là (2010) 1

Si proche de moi-même (2010) 1

Avec diamants extremes (2010) 1

Richard Barrett 3

Nacht und Träume (2008) 1

Interference (2000) 1

CONSTRUCTION (2011) 1

Richard Ayres 3

No. 44 (diary pieces) (2009) 1

No. 42 (In the Alps), opera (2007) 1

No. 36 (NONcerto for horn), per corno e ensemble (2002) 1

Marco Stroppa 3

Hommage à Gy. K. (2003) 1

Perché non riusciamo a vederla (2008) 1

Let me sing into your ear (2010) 1

Wolfgang Mitterer 3

Little Smile (2011) 1

Coloured Noise (2005) 1

Massacre (2003) 1

John Luther Adams 3

Become Ocean (2013) 3

Matthias Pintscher 3

Towards Osiris (2005) 1

Study II for Treatise on the Veil (2006) 1

Mar'eh (2011) 1

Gérard Pesson 3

Future ius a faded song, Concerto pour piano et orchestre (2012) 1

Aggravation et final (2002) 1

Pastorale, opera (2006) 1

Giorgio Battistelli 3

Richard lll (2004) 1

Il Medico dei pazzi (2014) 1

Sconcerto (2009-10) 1

David Lang 3

The Little Match Girl Passion(2008) 3

Dmitri Kourliandski 3

Emergency Survival Guide 2(2010) 1

White concerto (2007) 1

Maps of non-existent cities. St-Petersburg (2015) 1

Louis Andriessen 3

La Commedia (2009) 2

Racconto dall'inferno (2004) 1

↧

Norjalaisohjaaja nosti oopperalavalle kahdeksankymmentä silikoniturskaa

January 26, 2017, 3:59 am

≫ Next: Suomen Pankki avaa taas ovensa yleisölle

≪ Previous: Asiantuntijat äänestivät Magnus Lindbergin ja muut konkarit keskikastiin

Ohjaaja Ole Anders Tandberg lähti illaksi kotiinsa Tukholmaan.

Kansallisoopperan lavan valtaavat perjantai-iltana seksi, turska ja väkivalta, kun uusi toteutus Dmitri Šostakovitšin klassikosta Mtsenskin kihlakunnan Lady Macbeth saa ensi-iltansa. Ohjauksen on tehnyt norjalainen Ole Anders Tandberg, joka on viime vuosina noussut yhdeksi kiinnostavimmista skandinaavisista oopperaohjaajista.

Herrasmiehen päiväkirja tapasi Tandbergin Helsingissä oopperan kenraaliharjoituksen jälkeen, kunhan tämä ensin oli saanut juotua kupillisen kahvia ja poltettua savukkeen. "Voisin puhua tästä tuntikausia", Tandberg sanoo alkajaisiksi. Huokaisen helpotuksesta, kun varmistun että hänellä todellisuudessa on kohtuulliset 45 minuuttia aikaa ennen Tukholman-lennolle lähtöä.

Aloitetaan seksistä. Šostakovitš sävelsi ensimmäiseen näytökseen kunnon panokohtauksen, joka pudottaa suomut katsojan silmiltä. Tandberg näyttää kaikki aktit peittelemättä. Mikä on julkean seksin funktio teoksessa? "Se näyttää koomiselta, kun sitä katselee ulkopuolelta", Tandberg vastaa.

Paneskelu tuo siis tarinaan huumoria. Mutta miksihän Šostakovitš sävelsi siihen niin osoittelevaa musiikkia? "Hän luultavasti nautti seksistä", Tandberg sanoo ja hymyilee veijarimaisesti.

Ohjaaja Ole Anders Tandberg istahti kenraaliharjoituksen jälkeen kahville.

Aina kun tarinassa on seksiä tai kuolemaa, Tandberg marssittaa näyttämölle norjalaisen torvisoittokunnan. Yksi soittajista on päähenkilö Katerina nuorena. Tandberg kertoo, että hänen nuoruudessaan kaikki norjalaisteinit soittivat marssibändeissä. Hänen oma soittimensa oli tenorisaksofoni.

Entä sitten väkivalta? Päähenkilö Katerina Izmailova elää väljähtyneessä avioliitossa ja murhaa aluksi appiukkonsa, sitten aviomiehensä. Ajautuuko Katerina murhaajaksi yhteisön takia, vai siksi että on itse paha? "Sekä että. Hän on sekä syyllinen että yhteisön tuotos", Tandberg vastaa. "Tappaminen tuhoaa hänet. Hänestä tulee epäihminen ja se tuhoaa rakkauden. Mutta kun hän saa rangaistuksen, hänestä tulee onnellinen. Sitten hän on kuin paratiisissa."

Laulajille Tandberg on sanonut, että kaikki vastaukset henkilöhahmojen motiiveihin löytyvät partituurista. "Tämä on musiikillisen dramaturgian mestariteos", hän ylistää Šostakovitšin sävellystä.

Turska ui Venäjältä Lofooteille kutemaan. Kuva: SKO/Stefan Bremer.

Oopperan tekstiä Tandberg työryhmineen ei muuttanut lainkaan. Libretto säilyi, mutta miljöö vaihtui. Alunperin Mtsenskin kihlakunnassa Ukrainan suunnalla tapahtuva tarina on siirretty Norjan Lofooteilla sijaitsevaan kalastajayhteisöön.

Teoksen henkeen muutos ei vaikuta, koska molemmat ovat syrjäisiä paikkoja, joista on käytännössä mahdoton paeta.

Kysyn Tandbergiltä, eikö hän harkinnut edes pientä tekstin viilausta: eikö Katerinan appiukon syömät sienet olisi voitu vaihtaa kalaksi? "Mutta Lofooteillakin on sieniä ja ihmiset poimivat niitä. Myös porot syövät niitä", Tandberg vastaa.

Kalaa, sitä näyttämöllä riittää. Berliiniläisestä tarpeistopajasta on tilattu 40 isoa ja 40 pientä silikoniturskaa. Kahdesta erikokoisesta kalasta on tehty muotit, joihin silikoni on valettu, minkä jälkeen ne on maalattu. Turskat sätkivät kuorolaisten käsissä aidon näköisesti.

Rakastaja Sergei mätkäisee Katerinan aviomiehen kuoliaaksi turskalla. Alkuperäisversiossa Sergei käyttää kynttilänjalkaa, mutta Tandberg vakuuttaa, että 25-kiloinen Barentsinmeren turska voi myös olla tappava. Hän tuntee merten hedelmät, koska on innokas harrastajakalastaja ja omin voimin kiskonut turskia syvyyksistä.

Katerinan roolin laulaa Svetlana Sozdateleva. Kuva: SKO/Stefan Bremer.

Tandbergin ohjaus sai ensi-iltansa syksyllä 2014 Oslon oopperatalossa, minkä jälkeen se tammikuussa 2015 siirtyi Berliinin Deutsche Operiin.

Tukholma on ollut Oslossa syntyneen Tandbergin kotikaupunki kolmenkymmenen vuoden ajan. Siellä hän nostatti lauantaina riemua tuomalla Kuninkaallisen oopperan lavalle uudistetun version Franz Lehárin Iloisesta leskestä. Solsidan-tähti Henrik Dorsinin uudelleen kirjoittama operetti on Tukholmassa kevään tapaus. "Nerokas käännös", huusi Svenska Dagbladet, "Tavattoman viihdyttävää" Aftonbladet.

Šostakovitšin teos muistetaan myös esimerkkinä Stalinin kieltämästä taiteesta. Tandberg näkee Stalinin tulistumiselle useita syitä. "Stalin halusi, että ihmiset olisivat uskoneet uuteen elämään. Tyrannin tappaminen oli hänelle liikaa. Šostakovitš oli klovni, joka kertoi totuuden musiikillaan."

Kansallisoopperan Šostakovitš-uutuus nähdään suorana striiminä Yle klassisessa ja kuullaan radiossa perjantaina 24.2.2017.

Sergei ja Katerina harrastavat avioliiton ulkopuolista seksiä. Kuva: SKO/Stefan Bremer.

↧

Suomen Pankki avaa taas ovensa yleisölle

January 27, 2017, 1:14 am

≫ Next: Pikku Myy meinaa aina syödä libreton

≪ Previous: Norjalaisohjaaja nosti oopperalavalle kahdeksankymmentä silikoniturskaa

Tervetuloa Suomen Pankin pääportaikkoon.

Viikonloppuna voi nähdä jonoa Suomen Pankin pääkonttorin edustalla. Ei siellä rahaa, obligaatioita eikä ämpäreitä jonoteta, vaan pääsyä harvinaisten taide-elämysten äärelle. Suomen Pankilla on nimittäin 1200 teosta käsittävä taidekokoelma, jota se nyt kolmannen kerran kaikelle kansalle esittelee.

Edelliset kerrat 2011 ja 2014 vetivät paikalle väentungoksen. Tämän vuoden avoimien ovien päivinä vierailijat saavat nauttia myös säveltaiteesta, sillä Pankki on kutsunut flyygeliään soittamaan kolme nuorta pianistia.

Musiikki on vanhaa tuttua Sibeliusta, jota kuunnellessa voi tuijottaa Gallen-Kallelaa.

Pianisti Erkki Korhonen yhdisti esitelmässään Aulangon, Finlandia-hymnin ja Trumpin virkaanastujaiset.

Kultakauden klassikoita kiinnostavampaa mielestäni on näyttelyn kuraattorin Markku Valkosen pyrkimys palauttaa sodanjälkeiselle tekstiilitaiteelle sille kuuluva arvo. Tekstiilitaiteilijat olivat naisia, joiden työt on tähän mennessä haluttu pitää erillään miesten hallitsemasta maalaustaiteesta. Valkosen mielestä tekstiilitaide tulisi nähdä maalaustaiteen kanssa samanveroisena modernismin saavutuksena.

Tekstiilitaidetta on pankin kenties upein taideteos, Eva Anttilan Työ ja elämä vuodelta 1952, kiinteästi rakennukseen liittyvä monumentaaliteos.

Eva Anttilan tekstiiliteos on yksi Suomen Pankin taideaarteista.

Maija Lavosen teos Sininen kaari on yhtä aikaa veistos, maalaus ja reliefi. Yksityiskohta.

Vasemmalla Aiko Tsukaharan Cloud, oikealla Dora Jungin kuvakudos Portti Saimaalle.

Yksityiskohta Kaarina Heikinheimon kuvakudoksesta Maan ja meren kasvot.

Ensimmäistä vuoden 2011 näyttelyä varten Suomen Pankki perusti henkilökuntansa keskuuteen taidekerhon, johon nykyään kuuluu 85 jäsentä. Sen puheenjohtaja Jukka Valle on pankin järjestelmäasiantuntija. Hän virkistää silmiään mielellään Hannu VäisäsenMarch Yellowin tai Antti Favénin Elonleikkuunäärellä.

Taidekerholaiset toimivat yleisöpäivän oppaina ja saavat viikonloppu-urakastaan palkkioksi grafiikanlehden. Pääjohtaja Erkki Liikanen tähdensi, että jokainen maksaa palkkiostaan veron.

Pääjohtaja Erkki Liikanen avasi taidenäyttelyn torstai-iltana.

Avajaisissa tarjolla oli kalaa ja lintua.

Kierroksella voi bongata myös entisten pääjohtajien muotokuvia. Tässä Sirkka Hämäläinen.

Pankkirakennuksen vanhan puolen pääportaikkoa hallitsevat Juho Rissasen jättimäiset lasimaalaukset. Markku Valkonen selvitti suomalaisia elinkeinoja esittelevien töiden kasvistoa professori Pekka Niemelän kanssa.

Teoksista löydettiin kolme Suomessa tuskin lainkaan esiintyvää lajia, nimittäin mustamäntyjä, pyökkejä ja huopakaunokkeja. Pilkistääpä yhden tukinuittajan taskusta samppanjapullo.

Erikoisuudet ovat peräisin Ranskasta, jossa lasimaalaukset 1930-luvun alkuvuosina rakennettiin. Hyvä että Ranska on esillä keskuspankin portaikossa. Eihän nykymuotoista Suomea olisi ilman Napoleonia, ja autonomiakin perustettiin ranskan kielellä. (Pidin toki myös näyttelyavajaisten rhônelaisesta valkoviinistä.)

Juho Rissasen lasimaalauksen reunuksia kiertää huopakaunokki.

Kuraattori Markku Valkonen Eero Hiirosen työn äärellä.

Pankkirakennuksen ikkunoista avautuvat kauniit helsinkiläisnäkymät. Tässä Säätytalo.

Risto Rytin työhuone sijaitsi näillä nurkilla. Kaluston hän hankki Keravalta tai Viipurista.

Kokoelman vanhin teos on pääjohtaja Sacklénin muotokuva 1830-luvulta. Hänen kaulallaan näkyy Annan-risti.

Tapio Wirkkala teki lentokonevanerista Eteläpohjalaisen jokimaiseman.

Mutta olisiko Suomen Pankin tämänkertaisen taidenäyttelyn kärki, sodanjälkeinen tekstiilitaide, voinut näkyä myös musiikkiohjelmassa? Jos ajattelee säveltaiteen puolelta varjoon jääneitä lajeja, mieleen tulee esimerkiksi kitaramusiikki. Se olisi voinut soida hyvin tekstiilitaiteen kanssa.

Suomen Pankin taidetapahtuma on auki seuraavasti:

Perjantaina 27.1.2017 klo 14-20
Lauantaina 28.1.2017 klo 11-17
Sunnuntaina 29.1.2017 klo 11-17
Maanantaina 30.1.2017 klo 14-20

↧

Pikku Myy meinaa aina syödä libreton

January 27, 2017, 1:25 pm

≫ Next: Docpointissa kerrattiin, miten New York Times valehtelee

≪ Previous: Suomen Pankki avaa taas ovensa yleisölle

Oopperamuumit palasivat 42 vuoden tauon jälkeen Helsinkiin.

Helsinkiläisen tapahtumaviikonlopun mielenkiintoisin uutuus koettiin perjantaina Ruoholahdessa Konservatorion konserttisalissa. Siellä sai ensi-iltansa uusi produktio Ilkka Kuusiston vuonna 1974 säveltämästä Muumioopperasta, jota ei 1970-luvun jälkeen ole Helsingissä esitetty.

Muumiooppera oli Kuusiston ensimmäinen oopperasävellys ja osa 1970-luvun suomalaista oopperabuumia. Se syntyi vuotta ennen Kokkosen Viimeisiä kiusauksia ja Sallisen Ratsumiestä. Lastenoopperana se on jättänyt jäljet monen kansalaisen tajuntaan, joten syytä olisi mainita se aina aikuissisartensa seurassa.

Muumiooppera sai alkunsa, kun Ilkka Kuusisto löysi Muumikirjoja uuden Maisa-vaimonsa hyllystä. Tove Jansson ei aluksi ollut ideasta innoissaan, mutta lupasi luonnostella juonen ruotsiksi.

Suolakurkkujen, vodkan ja Esko Elstelän avustuksella juonesta syntyi oopperalibretto ja siitä sävellys.

Vuoden 1974 kantaesityksen hoiti Kansallisooppera eturivin laulajien voimin. Tällä kertaa asialla on Helsingin Konservatorio lahjakkaine opiskelijoineen. Ohjauksen on tehnyt Ville Saukkonen, kapellimestarina ahkeroi Tuomas Rousi.

Kaikki äänitehosteista lavailmaisuun toimii. Laulajista huikeimman suorituksen teki aiemmin pianistina tunnettu Sanna Iljin, joka syksystä asti on opiskellut yksinlaulua Hanna-Leena Haapamäen johdolla. Hän riisuu esiliinansa ja muuttuu kotiapulaisesta pitelemättömäksi primadonnaksi.

Outi Rättö, Ronnie Karlsson ja Sampo Martikainen saivat paksujen muumipukujensa alta urheasti äänensä kuuluviin. Ihanan kulmikkaita ja värikkäitä olivat rooleissaan Heljä Viirakivi, Anna Ginström ja Wille Enckell. Maija Nevala oli suloisen kauhea Pikku Myy, joka lopussa melkein syö libreton. Tarpeistonhoitaja Emma eli Maija Nuorteva hallitsi karismaattisesti lavaa. Häntä säveltäessään Kuusisto oli ajatellut Vivica Bandleria.

Tuomas Rousin johtama Helsinki Concordia -orkesteri sai Kuusiston musiikista paljon irti. Laulu kuului orkesterin yli melkein aina, ja jos ei kuulunut, niin apua tarjosi tekstityslaite. Siinä olisi tosin mielellään nähnyt myös ruotsinkielisen käännöksen.

Muumioopperan monitasoinen juoni ja musiikilliset ainekset houkuttelevat erilaisiin tulkintoihin. Kristillinen perussanoma löytyy, samoin näytelmä näytelmässä, kritiikkiä oopperalajia (sekä johtokuntaa) kohtaan, jotain itsensä löytämisestä ja hyväksymisestä.

Paljon hauskaa niin nuorille kuin varttuneille. Paljon sitä 1970-lukua, jota ei pitäisi unohtaa.

Muumioopperan esityksiä on 6.2.2017 asti.

↧

Docpointissa kerrattiin, miten New York Times valehtelee

January 30, 2017, 1:09 am

≫ Next: Hienon miehen hoikka välipala

≪ Previous: Pikku Myy meinaa aina syödä libreton

Sunnuntaina päättynyt dokumenttielokuvien festivaali Docpoint kertoi vanhoja juttuja. Pimeässä elokuvateatterissa hiipi jo mieleeni, kuinka monta pettymystä lajin yleisönsuosio voi kestää.

Eläköitynyt dokumenttielokuvien tuottaja Iikka Vehkalahti sanoi HS:n haastattelussa 25.1.2017: "Kansainvälisyys merkitsee riman nostamista tekijöille. [...] vaatimukset nousevat, kun lähtee maailmalle."

Lausuman perusteella kotimaisia dokumentteja ei kannata katsoa muuta kuin paremman puutteessa. Siksi ohitin Docpointin kotimaiset esitykset ja poljin sunnuntaina katsomaan Fred Peabodyn dokumenttia All Governments Lie: Truth, Deception, and the Legacy of I. F. Stone. Suomeksi dokumentin nimi lupaa paljon: "Kaikki hallitukset valehtelevat".

Pettymykseksi pöyhkeä nimi peitti alleen sisällön tyhjyyden. Ensinnäkin sana hallitus tarkoittikin vain Yhdysvaltain hallituksia. Aikamuoto "valehtelevat" pitäisi myös muuttaa menneeseen. "Kaikki amerikkalaiset hallitukset ovat valehdelleet", kuvaisi aihetta osuvammin.

En tietenkään väitä, etteikö palturin puhumista olisi kaikkialla missä valta ja raha liikkuu, mutta siitä ei dokumentti kyennyt kertomaan. Lisäksi näkökulma oli vahvasti historiassa, josta kuvamateriaalia oli kätevästi saatavilla. Peabody näyttää tuttuakin tutumpia hetkiä Colin Powellista valehtelemassa Irakin joukkotuhoaseista. On Watergatea, Snowdenia ja Vietnamin sotaa. Näemme taas myös matkustajakoneen iskeytyvän pilvenpiirtäjään.

Käsikirjoituksen kiinnostava juonne olisi ollut journalisti I. F. Stonen elämäntarina, mutta siihen ei jaksettu sen syvemmin keskittyä. Kolmantena teemana on Texasista löydetyt pakolaisten joukkohaudat, jotka ilmeisesti eivät kiinnosta suuria tiedonvälittäjiä. Kiinnostamattomuus jäi kuitenkin tarkemmin vahvistamatta.

Tuliko dokumentissa esiin jotain, mitä kaikki eivät olisi jo tienneet? Tuskin, ja se on harmi, sillä aihe on pakahduttavan tärkeä. Hassua myös, että Peabody asemoi itsensä samalle puolelle Donald Trumpin kanssa: haukkumaan New York Timesin kaltaisia tiedonvälittäjiä, jotka eivät kummankaan mielestä kerro "totuutta".

Pitää vielä muistella, mitä Vehkalahti myös lehtihaastattelussa sanoi. "Elokuvat ovat niin kalliita ja vievät niin paljon aikaa, että on epäeettistä olla pyrkimättä ainutlaatuisuuteen."

↧

Hienon miehen hoikka välipala

February 3, 2017, 4:06 am

≫ Next: Vakavaksi vetää, läheltä liippaa: isoisän arkkurahat

≪ Previous: Docpointissa kerrattiin, miten New York Times valehtelee

Herrasmiehen päiväkirjan ravitsemusneuvottelukunta suosittelee: Kurkkuvoileipä.

Helmikuussa herkutellaan kurkkuvoileivällä. Se on kevyt, yläluokkainen välipala, josta ei takuulla saa pitkäkestoisia hiilihydraatteja.

Runsaat välipalat ovat banaaleja. Heti kun näet avokadokulhon, tiedät että lähistöllä vatsalihaksia tekee toimitusjohtaja, jalkapalloilija-kirjailija tai luomusynnyttäjä. Pysy kaukana.

Sain innoitteen kurkkuvoileivän kaunistamaan elämäntapaan kirjasta Das Dandy-Kochbuch, eli "Keikarikeittokirja". Ymmärrän, että se on tarkoitettu lähinnä luettavaksi, sillä kuka nyt itse jaksaisi tehdä kilpikonnanliemensä.

Mutta kurkkuvoileivän valmistamiseksi voi hetkeksi jättää löhöpaikkansa kaminan ääressä. Kurkkua kuoriessa, niin kuin muissakin kotitaloustöissä, tulee kyllä lämmin.

Tarvitaan kurkkua, vaaleata leipää, suolaa, sitruunaa ja voita. (Hopeavadin kiillotus kannattaa tilata muutama päivä aiemmin.)

Kurkku kuoritaan, leikataan paperinohuiksi viipaleiksi, maustetaan suolalla ja sitruunanmehulla ja jätetään siivilään valumaan tunnin ajaksi. Sitten kurkut kuivataan pellavaliinoilla ja asetellaan voidelluin leipästen väliin. Leivät leikataan kolmion muotoisiksi.

Niin kuin kirjakin sanoo, kurkkuvoileipä on yhtä hoikka ja elegantti kuin dandy itse.

Musiikkisuositus kurkkuleivän kanssa on Michel van der AanSpaces of Blank. Se löytyy tästä.

Melanie Grundmann ja Claudia Frickemeier: Das Dandy-Kochbuch (Berlin: Rogner & Bernhard 2015).

↧

Vakavaksi vetää, läheltä liippaa: isoisän arkkurahat

February 9, 2017, 10:31 pm

≫ Next: Tulossa suora lähetys Kansallisoopperasta: paino ensimmäisellä tavulla

≪ Previous: Hienon miehen hoikka välipala

Enoni on kirjoittanut muistiin suvun tarinaa. Perhe joutui sodan keskeltä pakenemaan Uudellemaalle. Sinne jäivät Terijoelle Pietarin kylkeen laajat maat ja huonekalukauppa. Evakkoperhe eli Järvenpäässä köyhyydessä.

Lokakuussa 1953 isoisä joutui Helsinkiin sairaalaan.

"Lauantaina kävimme koko perhe katsomassa isää", eno kirjoittaa. "Hän oli kovin heikkona, puhekin hyvin epäselvää. Kai hän aavisti poislähtönsä olevan lähellä, koska sanoi minulle: 'Minä luotan sinuun'. Nämä olivat isän viimeiset sanat minulle."

"Kotimatkalla kuului linja-auton radiosta Erkki Junkkarisen laulama Hopeahääpäivä. Äiti itki."

"Sunnuntaina, Pyhäinpäivänä 1.11. ovelle kolkutettiin. Koska meillä ei ollut puhelinta, äitini oli pyytänyt sairaalan henkilökuntaa soittamaan naapuriimme, kun isän tilassa tapahtuisi jotain. Isä oli kuollut yöllä yhden aikaan. Sitä oli niin vaikea uskoa, etten pitkään aikaan pystynyt edes itkemään. Nyt tätä kirjoittaessani itken, vanha mies."

"Hautajaiset olivat vaatimattomat, meillä ei ollut varaa edes ruumisarkkuun. Sitten tuli avuksemme eräs neiti Litmanen. Hän lainasi äidille arkkurahat ja auttoi ja tuki meitä muutenkin."

* * * * *

Tiedän ihmisiä, jotka vähättelevät köyhyyttä. He ovat yleensä itse varakkaita, ja heidän mielestään köyhyydessä ei ole suurempaa ongelmaa, koska ennenkin oli kurjaa. Tällaista päättelyketjua minun on aina vaikea seurata.

Luulenpa että pienikin eläytymiskyky johtaisi sellaiseen päätelmään, että "ei koskaan enää".

↧

Tulossa suora lähetys Kansallisoopperasta: paino ensimmäisellä tavulla

February 23, 2017, 1:18 pm

≫ Next: Turku taipui viimein Kalevala-oopperansa kantaesitykseen - siihen meni 127 vuotta

≪ Previous: Vakavaksi vetää, läheltä liippaa: isoisän arkkurahat

Venäjänkielen opastusta Elizabeth Marschanin seurassa.

Huomenna perjantaina selostan suoraa lähetystä Kansallisoopperasta, jonka lavalla nähdään Dmitri Shostakovitshin ooppera Mtsenskin kihlakunnan Lady Macbeth. Lähetyksen valmistelu on sujunut tavalliseen tapaan tietoa keräten ja palavereissa istuen. Viime hetkillä minua kuitenkin alkoivat kylmätä sekä teoksen että esittäjistön venäjänkieliset nimet.

Soitin ystävälleni Elizabeth Marschanille, joka riensi empimättä apuun. Elizabethin äidinkieli on venäjä, joten sain ässiin ja painotuksiin erinomaista ohjausta. Hän kertoi, että oopperan päähenkilön Katerina Izmailovan etunimi olisi oikeastaan "Jekaterina". Mutta Katerina on sen rustiikkisempi muoto, joten se sopii syrjäisessä kalastajakylässä elävälle naiselle.

Izmailovan toinen nimi on Lvovna, joka esiintyy lähinnä Nikolai Leskovin (paino jälkimmäisellä tavulla) alkuperäiskertomuksessa. Se tarkoittaa Levin tytärtä. Näin meille paljastui jopa päähenkilön isän nimi, suomeksi Leo, joka kuitenkaan ei millään tavalla esiinny teoksessa.

Kun roolihenkilöt pitää sanoa, ristin käteni lausuessani sopraano Svetlana Sozdatelevan (paino toisella tavulla) nimen.

Monessa muussa asiassa luulen olevani valmis. Lavalla on 40 pienempää ja 40 isompaa silikoniturskaa. Poliisikoiraa esittää saksanpaimenkoira Retku, joka voitti joulukuussa pidetyn koelaulun. Flexaton on säveltasollinen soitin, mutta tarkkojen sävelten soittaminen on vaikeaa. Kapellimestari Oleg Caetanin herttuallisella suvulla on linna Sermonetassa.

Lähetys alkaa perjantaina 24.2.2017 klo 18.55 osoitteessa yle.fi/klassinen.

↧

Turku taipui viimein Kalevala-oopperansa kantaesitykseen - siihen meni 127 vuotta

March 1, 2017, 3:14 am

≫ Next: Kevään lukuelämys on niinku tässä

≪ Previous: Tulossa suora lähetys Kansallisoopperasta: paino ensimmäisellä tavulla

Sopraano Johanna Rusanen-Kartano oli yksi Kalewaisen parhaista esiintyjistä.

Kalevalan päivän iltana (28.2.2017) sai Turussa kantaesityksensä yli sadaksi vuodeksi unhoon jäänyt Kalevala-aiheinen ooppera Die Kalewainen in Pochjola. Kuten nimen kirjoitusasusta voi nähdä, sen sävelsi saksankieliseen librettoon saksalainen Karl Müller-Berghaus toimiessaan 1886-1895 Turun Soitannollisen Seuran kapellimestarina.

Jotkut väittävät, ettei teos ole jäänyt unhoon. Tämän sanojilla on perin myönteinen käsitys suomalaisen musiikkielämän kyvystä pitää mielessä asioita. No, kadonnut se ainakaan ei ollut, sillä materiaali on maannut hyvässä säilössä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistossa Helsingissä.

Jos Kalewaisen olemassaolosta on tähän saakka tiennyt kourallinen tutkijoita, on erityisen hienoa, että tällainen teos viimein saatiin suuren musiikkiyleisön ulottuville. Tiistain kantaesitys antoi vahvistuksen siitä, että Müller-Berghaus oli erittäin taitava orkesterille kirjoittaja ja Richard Wagnerin musiikin tuntija.

Suitsutusta taustavoimille

Kolme Suomen musiikkiperintö -hankkeen tutkijaa teki oopperan toimitus- ja puhtaaksikirjoitustyön. Monia uutteria ihmisiä tästä on ilo kiittää. Mainitaan ainakin Elke Albrecht, Timo Virtanen, Jani Kyllönen, Jari Eskola ja rahoitusta myöntäneiden tahojen päätöksentekijät. Listaa voi jatkaa kommenttikenttään.

Teos syntyi aikana, jolloin Kalevala-aiheisen oopperan tarve oli suuri. Lisäksi Kalevala oli hyvin tunnettu saksankielisessä Euroopassa. Ensimmäinen saksannos oli ilmestynyt niinkin varhain kuin 1852, pääosin suoraan suomenkielisestä teoksesta, vaikka ruotsinkielistä versiota oli käytetty apuna. Seuraava saksannos tuli 1885-1886, silloin suoraan ruotsista. Myös yksittäisiä Kalevalan runoja oli käännetty irrallaan kokonaisteoksesta.

Miksi Müller-Berghaus sitten ryhtyi suurtyöhön? Valmista musiikkia on kolmatta tuntia, orkesteri jättimäinen ja lauluosat vaativia. Säveltäjän motiiveihin ei ole saatu tarkempaa valaistusta. Helpoin selitys on, että hän yksinkertaisesti halusi säveltää Wagnerin Ringin kalevalaisen vastineen. Niin, mutta miksi? Ehkä hän suunnitteli uransa laajennusta mannermaalla. Ehkä hän halusi toden teolla vastata turkulaisen kirjailijan ja kulttuurivaikuttajan Betty Elfvingin toiveeseen. Joka tapauksessa oopperan toinen näytös esitettiin Turussa säveltäjän 50-vuotistaiteilijajuhlassa 17.2.1890.

Musiikki kuulostaa alusta loppuun saakka varhaiselta ja keskikauden Wagnerilta, jota Müller-Berghaus läpikotaisin tunsi, koska oli sitä kapellimestarina johtanut. Vaikutetta on myös Giacomo Meyerbeerilta. Turussa ei ollut sävellysaikaan 21-henkistä orkesteria kummempaa kokoonpanoa, mutta pienet esiintyjävoimat eivät haitanneet edes ajan Wagner-esityksiä. Lisäsoittajia saatiin harrastelijoista ja sotilassoittajista.

Roolihenkilöiden esikuvat tulevat Wagnerilta. Pohjolan tyttärellä on miehen nimi Ismo, koska libretisti oli valinnut sen Julius Krohnin lähettämältä suomalaisten etunimien listalta. Partituurissa on kuusi helposti löydettävää johtoaihetta. Toisessa näytöksessä soivat matalat kellot ja sävelet Parsifal-oopperasta.

Partituuriin sisältyy viisi suomalaista kansansävelmää, jotka säveltäjä on erikseen merkinnyt. Erikoista, että mukana on myös hengellisiä kansansävelmiä, esimerkiksi vuoden 1986 virsikirjaan numerolla 337 päätynyt "Ei laulamasta lakkaa..." Lopussa soi "Kuin minun tuttuni tulisi..." Kirkkohan on pitänyt Kalevalaa pakanallisena teoksena.

Toteutus jäi epäselväksi

Musiikki oli loisteliasta, kantaesitys kevään oopperatapaus, mutta esityksestä jäi silti luonnosmainen maku. Syinä olivat Logomon äänenvahvistusta vaativa sijoitteluratkaisu ja vaisu näyttämötoteutus.

Orkesterin ja laulajien todellisesta soinnista tai tasapainosta ei sähköisen äänenvahvistuksen takia saanut käsitystä. Kun orkesterilta tuli isoja purkauksia, jäivätkö ne vaimeiksi miksauksen takia vai tarkoituksella?

Kapellimestari Leif Segerstam muotoili toki musiikin kerronnasta taas luontevaa, loogista ja hyvin soivaa. Märt Krellin valmentamat Kalewainen-kuoron harrastajalaulajat pärjäsivät stemmojensa kanssa suurimmaksi osaksi hyvin.

Tiina Puumalaisen ohjaus ei vaivannut esiintyjiä liialla liikkumisella, ja valkoiset lavastuselementit ovat varmasti niiden mieleen, jotka valittelevat näyttämötapahtumien häiritsevän musiikin kuuntelua. Pirjo Liiri-Majavan suunnittelemat puvut erottuivat taustasta edukseen.

Soolo-osuudet vaativat vahvoja ääniä, joten Johanna Rusanen-Kartano, Tommi Hakala ja Anna Danik olivat oikeaan osuneita kiinnityksiä. Kaisa Rannan kauniin äänen onneksi kuuli orkesterin yli äänenvahvistuksen ansiosta. Christian Juslin sinnitteli äänityypilleen melko raskaan Achdin roolin parissa. Petri Lindroos teki tuumiskelevalla bassoäänellään Wäinämöisestä sisäänpäin kääntyneen tulkinnan, Petter Andersson hoiti Zaubererin osan ammattitaitoisesti.

Kalewainen kestäisi useamman tulkinnan

Esityspaikkana on Turun Rautatieaseman vieressä sijaitseva Logomo,"kulttuurin ja luovan talouden keskus", joka tunnetaan huonoista kulkuopasteistaan, hitaasta naulakkopalvelustaan ja siitä, että aulasta ei löydy penkkejä kenkien vaihtoa varten.

Näyttämötoteutus jäi tällä kertaa vaimeaksi, mutta kuka väittää, että tämä olisi Müller-Berghausin teoksen ainoaksi jäävä tuotanto?

Tämän täytyy lähteä vaikka ulkomaille. Turkulaista vitsiä mukaillen: Aurajoen rannoilta katsottuna lähin ulkomaan-areena on Tampere-talo.

Oopperan päätyttyä viimeinen Helsingin-juna on jo ehtinyt lähteä.

Kalewainen-ooppera lähetetään Radio 1:llä lauantaina 4.3.2017 klo 19.03- 22.15.

↧

Kevään lukuelämys on niinku tässä

March 7, 2017, 3:43 am

≫ Next: Tynell-harvinaisuus myydään huutokaupalla torstaina

≪ Previous: Turku taipui viimein Kalevala-oopperansa kantaesitykseen - siihen meni 127 vuotta

Ulkonäkö hämää: Rakkaus niinku on loistava kirja.

Sain lahjaksi karmivan näköisen kirjan, jolla oli karmiva nimi. Rakkaus niinku, kirjoittanut Johannes Ekholm.

Eräänä iltana ajattelin, että luenpa lahjakirjaa edes vähäsen. Kirja alkaa kummallisella dialogilla kirkkonummelaisessa hirsihuvilassa. Miljöö kuvataan isoilla kirjaimilla neutraalina selostuksena:

"ISÄ ON RAKENTANUT TAKAPIHALLE PERGOLAN."

Ensimmäinen repliikki avaa 30-vuotiaan Joonan elämän. "Onko siulla kaikki hyvin?", kysyy Joonalta Sirpa, Joonan isän pohjoiskarjalainen vaimo.

Tuntuu ettei Joonalla ole kaikki hyvin. Hänellä ei ole työtä eikä asuntoa. Mutta se on lukijan riemu, sillä sen takia Joona nauhoittaa käymiään keskusteluja läheistensä kanssa, ja niistä tämä kirja on syntynyt.

Joonan isä, "Suomen Knausgård", on kirjoittanut omaelämäkerrallisen teoksen, jota Joona ensimmäisessä luvussa alkaa tylyttää.

Seuraavissa luvuissa (nimeltään esim. "MAR 21ST, 00:24") Joonalle ilmestyy muita keskustelukumppaneita; netin SAD91RL, Caritas ja Timo. "TIMO KAIVAA MUOVIKASSISTA TOISEN KALJAN, ANTAA SEN SUBUNISTILLE".

Ensisivuista alkaen Ekholmin kirjasta muodostuu kevään lukuelämys. Alan lukea sitä hitaammin jottei se loppuisi. Kerronnan kliimaksi tulee puolivälissä Joonan keskustellessa taas isänsä kanssa.

"Must tuntuu että 'minuus' on enemmän vaa sellanen 'asento' minkä mä voin ottaa suhteessa niihin kysymyksiin, tai se on todistaja, joka parhaansa mukaan yrittää käsittää jotain, mut se ymmärrys voi vaihdella, se ei oo fixattu... Se on niinku käyttöjärjestelmä johon tulee koko ajan päivityksii... Niin siks mun mielest ei oo oleellista kysyä 'kuka minä olen', [...] vaan ajattelen ite ainaki enemmän siihen suuntaan, että 'miten voisin olla' tai 'miten pitäisi olla'."

Ekholm kirjoittaa, miten työ toimii identiteettikoneena, "joka erottaa mut muista ihmisistä, tekee musta sotilaan, hävittää musta siviilin."

Sotilaan itsepetos on siinä, että se kuvittelee olevansa asetakkin puettu siviili. Joonasta tuntuu että nykyajan työntekijät haluavat kaikki olla sotilaita. "Kukaan ei haluu että niitä määritetään jonkun muun asian kautta ku sen mitä ne tekee työkseen, vaikka sit samaan aikaan kaikki vaan näpyttää tietokonetta ja juo luomumokkalattea värikkäistä KeepCupeista."

"Aina kuuluu vihailla kaikkii paitsi omaa firmaa, koska heittaaminen on sitä käyttövoimaa minkä varassa yrittää jaksaa, mut kun se 'oma' vaihtuu tasavälein, eli aina on petturi ja teeskentelijä."

Googlaan Johannes Ekholmin. Hän on syntynyt 1984, työskennellyt graafisena suunnittelijana ja käsikirjoittanut Q-teatterin Kaspar Hauser -näytelmän. Kirjastaan Rakkaus niinku hän onkin jo saanut Kalevi Jäntin palkinnon.

Jatkan lukemista.

"Kaikki on niin vitun 'luovia' vaik kukaan ei oikeesti keksi mitään. Kommunikaatio ei oo samaa kuin luominen. Koko ajan kommunikoidaan vitusti, ei mistään."

"2000-luvun alussa näytti viel jotenki aurinkoiselta. Nyt mä osaan photoshoppaa ja kirjoittaa mainoslauseita, ja asun jossain maaseudulla sukulaisten luona. Miksen mä saa asua omassa asunnossa ja syödä lämmintä ruokaa päivittäin ilman että mä huoraan jotain paskaa?"

Nyt kirja on luettu. Lupaan sen lainaksi kaverille. Mutta, ehkä niinku luen sen vielä uudestaan.

↧

Tynell-harvinaisuus myydään huutokaupalla torstaina

March 20, 2017, 6:09 am

≫ Next: Helsingissä alkoi uusi nukketeatterifestivaali, joka tarjoaa myös kauhua

≪ Previous: Kevään lukuelämys on niinku tässä

Paavo Tynellin Lumihiutale-valaisimen lähtöhinta on 60 000 euroa.

Kun kuulin, että Paavo Tynellin Lumihiutale-valaisin tulee myytäväksi Hagelstamin torstain moderniin huutokauppaan, poljin Tehtaankadulle ihmettä katsomaan.

Mutta mitä, Hagelstam olikin levittäytynyt myös Tehtaankadun toiselle puolen! Sisällä kertoivat, että Bulevardin toimipiste on muuttanut sinne jo elokuussa, vastapäätä edelleen toiminnassa olevaa kuukausihuutokaupan salia. Kaikki Helsingissä muuttuu, kun on vähän aikaa poissa.

Joka tapauksessa Lumihiutalevalaisimia tulee myyntiin aniharvoin, mistä kertoo jo suolainen lähtöhinta, 60 000 euroa. Komealtahan se näyttää, mutta täysin en niin suurta rahallista arvoa ymmärrä. Ehkä lamppu tulee oikeuksiinsa iltapimeällä, kun messinkikoristeista siiloutuva valo muodostaa kattoon lumisadetta muistuttavan effektin.

Tynellin pöytävalaisinten lähtöhinta on 500 euroa.

Tynelliä myös jalkalamppuna.

Baarikaappi pukee kotia kuin kotia.

Tynellin valaisinten lisäksi huutokauppaan on tulossa pieniä löytöjä. Silmiini osui heti Håkan Brunbergin herkkä Puutarha (lähtöhinta 800 euroa). Bongasin myös Eva Anttilan suloisen kuvakudoksen (lähtöhinta 400 euroa). Nyt voi olla hyvä hetki myydä tekstiilitaidetta, kun Suomen Pankin talvinäyttely herätti aihetta kohtaan laajempaa kiinnostusta.

Hagelstamin moderni huutokauppa järjestetään torstaina 23.3.2017 klo 15. Näyttö on avoinna Tehtaankatu 36:ssa klo 10-18 ja huutokauppapäivänä klo 12-16.

Håkan Brunberg: Puutarha.

Eva Anttila: Kuvakudos.

↧

Helsingissä alkoi uusi nukketeatterifestivaali, joka tarjoaa myös kauhua

March 23, 2017, 9:31 am

≫ Next: Olohuonetentissä yleisö ja ehdokkaat viihtyvät

≪ Previous: Tynell-harvinaisuus myydään huutokaupalla torstaina

Alma Rajala esittää Helsingissä kauhunukkemystikaalia.

Pääsin eilen tutustumaan minulle uuteen taiteenlajiin, nukketeatteriin, ja nimenomaan aikuisille suunnattuihin esityksiin. Kokemukset herättivät nälän kokea nukketaidetta lisää ja tutustua tekijöihin laajemmin. Suosittelen nukketeatteriin lähtemistä kaikille bloginlukijoille.

Joissakin muissa Euroopan maissa nukketeatterilla on vahvempi asema. Esimerkiksi Wienin Schönbrunnin Marionettiteatterissa voi säännöllisesti käydä katsomassa oopperoita nukkeversioina.

Suomessa toimii kolme valtionosuutta nauttivaa nukketeatteria, mutta niiden ohjelmisto painottuu lapsiin. 2000-luvulla nukketeatterin niin sanottu vapaa kenttä ja katsojamäärät ovat kasvaneet voimakkaasti.

Tervetuloa nukketeatterifestivaalille!

Uusi pieni nukenkäden ojennus aikuisille on torstaista lauantaihin Helsingissä järjestettävä festivaali Oh My Puppets, jonka takana ovat turkulainen Aura of Puppets -nukketeatteriammattilaisten verkosto ja helsinkiläinen uuden sirkuksen keskus Cirko.

Illan jälkimmäinen teos oli niin vahva, että näin sen jälkeen painajaisunia. Alma Rajala, Pekko Käppi ja Nadja Räikkä esittivät kauhukuvaelman Räähkän luku, jota he kutsuvat nimellä Kauhunukkemystikaali. Nuken katse näyttämöltä on kuulkaa kylmäävä!

Pekko Käpin musisoidessa muun muassa jouhikon kanssa nähtiin Alma Rajalan näyttelevän Heini Maarasen rakentaman nuken kanssa. Alussa joukko esineitä näkyi liikehtivän itsekseen eräänlaisen ison kaivonkannen päällä (luulenpa että niitä liikutteli Rajala piiloutuneena kaivoon - en tosin voi olla varma).

Kaivosta pisti sitten esiin tuo pelottava nukke, puoliksi mädäntynyt ja kuivettunut takkutukka, jonka kanssa Alma Rajala milloin tanssi, milloin taisteli, milloin esteli sen luisevaa kättä hamuamasta kieltään.

Käpin polttamista lastuista levisi Suvilahden kojehuoneeseen imelä haju. Salin kylmyys karmi selkäpiitä. Tästä kaikesta muodostui kaikki aistit täyttävä kalmakokemus.

Lopuksi Käppi nousi jakkaralle seisomaan ja asetti kaulaansa hirttoköyden. Hyppäsikö hän köyden varaan vai ei - sitä ei tarina enää kertonut. Ei kait se ollut tarkoituskaan, sillä melkoinen merkitysvyyhti koko kuvaelma oli.

Merja Pöyhönen esitti lentäjä Amelia Earhartin tarinan.

Ennen mystikaalia nähtiin Merja Pöyhösen esitys Amelia Earhartista, naisesta joka yritti lentää maapallon ympäri 1937, mutta joka lennollaan katosi jäljettömiin. Pöyhönen eläytyi taitavasti eri henkilöhahmojen äänenkäyttöön, vaikka nukkien persoonat näyttäytyivät lähinnä karikatyyrimäisinä lapsi-olentoina sammakonpäineen.

Pöyhönen käytti näyttämötilaa monipuolisesti hyväkseen. Välillä hän pujotti sormiinsa pienet sorminuket, välillä muotoili pöydälle levitetystä kineettisestä hiekasta pari vauvaa. Esityksen hurmuri oli pörröinen pingviini, joka hetken ajaksi oppi lentämään.

Nukketeatterifestivaali on tullut Helsinkiin Turusta, Suomen nukketeatteripääkaupungista. Sen tapahtumapaikkana on nukein koristeltu Suvilahden Kojehuone, Uuden sirkuksen keskus Cirko, joka taiteilijat on pääkaupunkiin kutsunut. Oluen ystävät iloitsevat vieressä sijaitsevan Stadin Panimon antimista.

Oh My Puppets, nykynukketeatterin minifestivaali Helsingissä 23.3.-25.3.2017. Katso ohjelma täältä.

Helsingin Suvilahti toimii viikonlopun ajan nukketeatterin näyttämönä.

↧

Olohuonetentissä yleisö ja ehdokkaat viihtyvät

April 1, 2017, 1:56 am

≫ Next: Paluu Jukka Nykäsen seuraan

≪ Previous: Helsingissä alkoi uusi nukketeatterifestivaali, joka tarjoaa myös kauhua

Anna Alanko kuvaa nettivideota. Vasemmalta Veronika Honkasalo (vas), Riikka Suominen (vihr) ja Johannes Kananen (kesk).

Kuntavaalit järjestetään viikon kuluttua. Kansanvallan keväthuumassa lähdin torstai-iltana yleisöksi niin kutsuttuun olohuonetenttiin. Kotona järjestettävistä vaalikeskusteluista innostuttiin viime eduskuntavaalien alla, ja ne vaikuttavat jatkavan suosiotaan.

Olohuonetentti tarkoittaa sitä, että kuka tahansa voi kutsua omaan olohuoneeseensa valikoiman ehdokkaita "tentattavaksi", eli vastaamaan kysymyksiin ja tapaamaan äänestäjiä. Ensimmäinen oma kokemukseni tavata ehdokkaat sukkasillaan oli hyvin myönteinen, vaikka kehitettävääkin löytyi.

Tenttitilaisuuden emäntä, töölöläinen Hanna Rajewski oli kattanut kirjastohuoneeseen pikkusyötävää ja leiponut suussasulavan appelsiini-unikkokakun. Ehdokkaita oli saatu paikalle kuudesta eri puolueesta. Yleisöksi saapui viitisentoista kaveria, sukulaista ja tuttavaa.

Appelsiini-unikkokakku kuvan vasemmassa alareunassa.

Yksityisautoilua enemmän puhuttiin kouluista ja päivähoidosta.

Tenttiin osallistuivat (vasemmalta) Katriina Rosavaara, Joona Haavisto, Jaakko Meretniemi, Veronika Honkasalo, Riikka Suominen ja Johannes Kananen. Vetäjänä Saskia Mattila.

Vaikka läsnäolevan yleisön määrä voi kuulostaa pieneltä, sai keskustelu moninkertaisen yleisömäärän kun se välitettiin suorana Facebookissa. Pian tilaisuuden jälkeen nähtiin, että se oli tavoittanut nelisatapäisen yleisön. Lauantaihin mennessä sitä oli katsottu yli 800 kertaa.

Illan teemana oli oikeudenmukaisuus, ja sen innoittamana keskusteltiin muun muassa kouluista ja vähemmistöjen asemasta.

Vasemmiston Veronika Honkasalo halusi, että kaupungin työntekijöiden joukossa olisi vieraskielisiä vähintään yhtä paljon kuin väestössä. Feministisen puolueen Katriina Rosavaara kannatti anonyymia rekrytointia, feminististä aurausta ja uusia ratkaisuja liikuntapaikkojen vaatteidenvaihtotiloihin.

Vihreiden Riikka Suominen toivoi, että kaikki voisivat tuntea kaupungin omakseen. Samalla hän kertoi olevansa ylpeä siitä, että Helsingissä jokaisella lapsella on oikeus päivähoitopaikkaan. Kokoomuksen Joona Haavisto mainitsi tärkeäksi arvoksi kaupungin esteettömyyden.

Jossain vaiheessa alkoi kaivata keskusteluun sellaista kysymystä, joka enemmän olisi tehnyt eroa ehdokkaiden välille. Sellainen löytyi, kun Keskustan Johannes Kananen esitti Helsinkiin enemmän lähidemokratiaa, eli kaupunginosille enemmän vaikutusvaltaa siihen, mihin julkisia varoja käytetään. Tätä nousi vastustamaan vasemmiston Honkasalo. Hänen mielestään kaupungin hallinnossa on kyllä riittävää tietoa siitä, minne rahaa pitäisi käyttää. Kuitenkin myöhemmin keskustelussa kaikki harmittelivat sitä, miten päivähoitopaikoista tuntuu olevan jatkuva pula.

SDP:n Jaakko Meretniemi toi keskusteluun harmillisen kokemuksen kaupunkisuunnittelulautakunnasta. "Kaupunkilaisten aktiivisuus on näyttäytynyt lähinnä nimbyilynä", hän totesi. Ratkaisuksi tähän toivottiin päätöksenteon avoimuutta ja kaupunkilaisten mahdollisuutta vaikuttaa asioihin varhaisemmassa vaiheessa.

Tenttiä vaivasi osallistujien samanmielisyys.

"Onpa paljon vieraita", huusi kodin nuorin asukas.

Olohuonetentin emäntä Hanna Rajewski otti syliinsä poikansa Johanneksen.

Keskustelua veti napakasti ja hauskasti äidinkielen opettaja Saskia Mattila. Puolitoista tuntia vierähti nopeasti, eikä aikaa yleisökysymyksille liiemmin jäänyt.

Vapaamman keskustelun ja väittelyn synnyttäminen olisikin tällaisissa kotitenteissä toivottavaa. Mutta miten se toteutettaisiin - sitä en tiedä. Tasapuolisuus kun olisi tärkeää ja poliitikkoja pitäisi mielellään kutsua mahdollisimman monelta aatesuunnalta.

Ehdokkaat tuntuvat pitävän olohuonetenteistä, vaikka niihin ei paljon väkeä mahtuisikaan. Meretniemi piti pienempiäkin tenttejä luontevana osana kampanjointia. Honkasalo arvioi käyneensä olohuonetenteissä neljätoista kertaa.

Katso tentti tästä:

↧

Paluu Jukka Nykäsen seuraan

April 21, 2017, 1:28 am

≫ Next: Tuhkimo hurmasi Joensuussa

≪ Previous: Olohuonetentissä yleisö ja ehdokkaat viihtyvät

Kuvauksiin valmistautumista Jukka Nykäsen (oik.) kanssa. Takana tuottaja Heikki Valsta. Kuva: Anu Holttinen.

Jälleennäkeminen pianisti Jukka Nykäsen kanssa tapahtui toissapäivänä. Kaksi vuotta siitä on, kun viimeksi RSOn konserttien teoksia yleisölle esittelimme. Tänä keväänä meidät on taas liitetty yhteen. Jatkoa seuraa syksyllä joka viikko.

Tehtävä on selkeä: kertoa Bachin kahdesta orkesterisarjasta flyygelin ääressä jotakin, aikaa kolme minuuttia. Aiheen laajuuden ja ajan lyhyyden takia kirkas suunnitelma on välttämätön. Lauseiden pitää pudota pehmeille tassuille. Silloin on Jukan soittonäytteen jo lähdettävä perhosenlentoon.

Eilen kuvattiin. Ensimmäisellä otolla saatiin 2'58". Jukka on entisensä.

Pianisti Jukka Nykänen esittelee RSOn konserttien teoksia.

RSO Musiikkitalossa keskiviikkona 26.4.2017 klo 19.

↧

Tuhkimo hurmasi Joensuussa

May 28, 2017, 1:10 pm

≪ Previous: Paluu Jukka Nykäsen seuraan

Herrasmiehen päiväkirjan viimeisille sivuille tarttui kuvia pienen balettistudio Relevén kevätnäytöksestä. Balettisatu Tuhkimo tanssittiin Joensuun kaupunginteatterissa sunnuntaina. Kiitos loistaville esiintyjille, ja kiitos lukijoille!