![]() |
| Björn Wahlroos kartanonsa sisäänkäynnillä. |
Björn Wahlroos astuu esiin salongin ovesta, toivottaa tervetulleeksi ja luo minuun terävän mutta ystävällisen katseen. Hän on pukeutunut rentoon villakangastakkiin ja vihreisiin vakosamettihousuihin.
Nautimme aluksi kakkukahvit. "Enemmän maitoa", hän neuvoo taloudenhoitajaa. Ihmettelemme, miksi niin usein Suomen historiasta puhuttaessa sivuutetaan yhteinen menneisyys Ruotsin ja Venäjän kanssa. Ja miksi Suomessa vähätellään omaa kulttuurihistoriaa? Väitetään jopa että olisimme puusta pudonneita!
Alkurupattelun jälkeen Wahlroos avaa oven altaanille ja johdattaa minut katsomaan siltä avautuvaa englantilaista puistoa. Halikonjoen toisen puolen rotundassa lepää kauniina kopio Johan Tobias Sergelin kuuluisasta Amor ja Psyke -patsaasta, jonka Carolus Rosenlew 2001 löysi firenzeläisestä antiikkiliikkeestä. "Se on todella kaunis varhaisaamun valossa", Wahlroos kertoo. "Tuolla voit nähdä kaksi Douglas-kuusta", hän osoittaa oikealle.
Laskemme kahvikupit Georg Hauptin mahonkilipastolle ja aloitamme kierroksen kartanon seitsemässä edustussalissa, joita englantilaisessa ympäristössä voisi kutsua nimellä State Rooms.
Heti sinisestä förmaakista (1) oikealle on kreivi Gustaf Mauritz Armfeltin makuuhuone (2), joka pian hänen kuolemansa jälkeen muutettiin salongiksi. Seinien väri on roosa. Turun maakuntamuseossa on Armfeltin aamutakki, joka on seinien kanssa samanvärinen. "Olen miettinyt että täytyy ompeluttaa siitä toisinto itselleni", Wahlroos vitsailee.
Kun Wahlroosit ottivat talon 2001 vastaan, arvokkaita huonekaluja ei Åminnessa paljon ollut jäljellä. Vuosien mittaan uusi isäntäpari on kuitenkin hankkinut niitä eri puolilta maailmaa ja luonut saleihin vaikuttavia myöhäiskustavilaisia interiöörejä. Wahlroosille kreivin makuuhuoneen mieluisimmat huonekalut ovat Nils-Petter Stenströmin lipasto ja sekretääri. Wahlroosin mukaan Stenströmiä pidetään nykyään Georg Hauptin jälkeen arvostetuimpana myöhäiskustavilaisen ajan ebenistinä Ruotsissa. Ihailemme huonekalujen rikasta intarsia-koristelua, kullattua ruutuornamenttia ja korkeiden jalkojen helminauhoja.
Vaikka valtaosa muotokuvakokoelmasta oli kartanossa säilynyt, ovat sitäkin Wahlroosit täydentäneet. Kreivin makuuhuoneeseen on kerätty kuninkaallisia, kuten Kustaa III:n vanhemmat, Adolf Fredrik ja Lovisa Ulrika, sekä Katariina Suuri, jonka Wahlroos löysi huutokaupasta New Yorkista, "usko tai älä". Näyttävin muotokuva on ruokapöydän kokoinen Lorenz Paschin maalaus seitsenvuotiaasta kruununprinssi Gustaf Adolfista, jonka kotiopettajana Armfelt toimi. Wahlroos osti maalauksen Badenin suurherttualta. "Badenin suurherttualla on kuulemma taloudellisia vaikeuksia." Maalaus päätyi Badeniin, kun Kustaa IV Adolf pakeni vaimonsa Frederika Dorotean kotimaahan jouluaattona 1809. Siellä maalaus oli ollut kellarissa ja siinä oli "tylsä kellariraami".
Uuden mahtavan kehyksen riikinvaakuinoineen ja tammenlehväkoristeineen ovat 2005 tehneet kultaajamestari Harri Virtanen ja hienopuuseppä Tero Hulkkonen, joka saa Wahlroosin puhkeamaan ylistykseen. "Mies on aivan omaa luokkaansa. Hän on tehnyt erinäisiä hyvin vaativia dekooritöitä sekä täällä että meidän kustavilaisessa paviljongissamme."
Pikkukirjaston (3) läpi kävelemme kartanon kuuluisimpaan huoneeseen, Armfeltin kirjastoon (4), jonka kalustus on säilynyt kokonaan alkuperäisenä. Kahdelta seinältä tulviva auringonvalo saa miljöön näyttämään jollakin tapaa hengelliseltä. Onko tämä viisauden temppeli?
Kun istuu Joseph Höckertin suunnitteleman valtavan empire-kirjoituspöydän ääressä, voi vastapäisestä trymoopeilistä nähdä sekä itsensä että selkänsä takana kohoavan Kustaa III:n muotokuvan. Oikeanpuolisen ikkunan edessä on Kustaa III rintakuva, ja lyyrakoristeisia kirjakaappeja rytmittävät filosofien päät. Wahlroos kertoo, että hänen varsinainen työhuoneensa sijaitsee muualla, mutta hän kirjoittaa täällä aina metsästyspäiväkirjaansa. Teoksensa Markkinat ja demokratia esipuheen Wahlroos myös siirtyi kirjoittamaan tänne. Pöydällä näkyy olevan valokuva Ruotsin nykyisestä hallitsijaparista.
![]()
Palaamme siniseen förmaakiin, josta vasemmalla puolella sijaitsevat kreivittären salit. Ensimmäinen niistä on sävyltään rauhallisempi, kermanvalkoinen salonki (5), tapaamishuone. Sinne Wahlroos on hankkinut pari ruotsalaisen ebenistin Foltjernin tekemää byroota, jotka eivät alun perin olleet pari. "Kun tarpeeksi kauan jahtaa mööpeleitä, niin silmä tottuu, ja pystyy hissukseen jopa löytämään pareja vanhoille mööpeleilleen." Nurkissa ovat Fredric Iwerssonin tekemät byroot, "harvinaisen hyvälaatuiset".
Salonkiin on koottu Armfeltin suvun merkittävimmät muotokuvat. Tunnetuin lienee Gustaf Mauritz Armfelt venäläisen kenraalin univormussa, joka on maalattu hänen kuolemansa jälkeen. "Ei hän koskaan tuota pukua ole päällään pitänyt", Wahlroos huomauttaa ja alkaa selostaa maalauksen kunniamerkkejä. Armfeltilla on muun muassa Tanskan Elefanttiritarikunnan suurristi, jota ei myönnetä muuta kuin suvereeneille hallitsijoille. "Kustaa III halusi sen suosikilleen ja painosti Tanskan kuningashuonetta Värälän rauhan jälkeen." Hänellä on myös Serafiimiritarikunnan suurristi, joka Ruotsissa myönnetään vain kuningasperheen jäsenille. Gustaf Mauritz katsoo maalauksessa Kustaa III:n muotokuvaa. "Taulusta on myös sellainen kopio, jossa Armfeltin katseen kohteena onkin Aleksanteri I. Tämä versio sijaitsee Helsingin yliopistossa kanslerin työhuoneessa."
Huoneen arvokkain portretti on isännän mukaan Royal Academyn ensimmäisen naispuolisen jäsenen, Angelica Kauffmannin muotokuva Sarah Cuthbert-Brookesta vuodelta 1795. Hän oli Gustaf Mauritzin pojan Gustaf Magnus Armfeltin anoppi, sittemmin paronitar Klinckowström, Suomen varakkain nainen. Gustaf Mauritzin kuoltua hän muutti Åminneen ja teki siitä sääntöperintötilan 1836. Tarinan mukaan hän kuoli vaatiessaan palvelijatarta kiristämään korsettiaan liikaa. "Tämä on fantastinen portretti. Sitä voi katsoa todella pitkään", Wahlroos sanoo. Nainen on maalauksessa kuin jumalatar lyyransa kanssa, sillä oli ajalle tyypillistä kuvata aristokraatteja joko roomalaisessa tai kreikkalaisessa asussa.
![]()
Siirrymme vanhaan kreivittären makuuhuoneen förmaakiin (6). "Vaimoni mielestä tämä ei ollut erityisen kaunis", Wahlroos sanoo. Siksi se on nykyisin rokokoo-huone, jossa on kiinalaista esineistöä, muun muassa runsaasti koristeltu kabinettikaappi. Lipaston päältä löydän valokuvan, jossa Wahlroosit poseeraavat Kiinan muurilla. "No se on vähän huumoria."
Huoneessa on myös kauniita kiinalaisia puutarhaistuimia, joita Wahlroos käyttää muidenkin kotiensa sisustuksissa. "Ei tarvitse kuin laittaa yksi kynttilä sisään niin se lämpenee oikein kunnolla, jos on kylmä ilta ulkona. Mutta me käytämme niitä näin sisällä."
Viimeinen seitsemästä salongista on kreivittären makuuhuone (7). Se on palautettu alkuperäiseen, vaaleansiniseen väriinsä. "Huoneessa oli tullessamme kokolattiamatto. Onneksi arkkitehtimme löysivät alkuperäisen lattian vintiltä lankkuina."
Huonetta dominoi alkovi, jossa on rikkaasti koristeltu italialainen pylvässänky noin vuodelta 1770. "Sehän on vähän pompöösi, mutta kokonsa puolesta sopii alkoviin aivan fantastisesti. Olen ostanut sen Sothebyn huutokaupasta. Se oli suuren brittiläisen linnan päämakuuhuoneen sänkynä." Sängyn alaosaa koristaa hopeoitu vaakunakilpien rivistö, pylväitä kasvikierteet ja katosta kullattu ja hopeoitu uurna- ja kukkaisasetelmien sekä lentoon lähtevien aarnikotkien muodostama veistosryhmä.
Huoneen maalauksista kiinnostavin on pieni kuva naisesta, joka tanssahtelee pilvien päällä. Hän on Kuurinmaan herttuan tytär, Saganin prinsessa Wilhelmine, yksi Gustaf Mauritz Armfeltin monista rakastajattarista. "Oikeastaan Armfelt seurusteli ensin hänen äitinsä, herttuatar Dorothean kanssa, mutta Dorothean ikääntyessä Gustaf Mauritz vaihtoi tyttäreen, joka tietenkin tämän päivän moraalisääntöjen mukaan olisi syvästi tuomittavaa", Wahlroos kertoo. "Heille syntyi tytär Gustava, joka meni naimisiin puoliserkkunsa kanssa ja alkoi emännöidä naapurikartano Viurilaa."
Wahlroos jatkaa kertomuksella Wilhelminestä Klemens von Metternichin rakastajattarena. "Hän lopetti suhteen juuri ennen Wienin kongressia. Tarinan mukaan Metternich oli niin murtunut että oli täpärällä ettei Wienin kongressia pystytty järjestämään."
Jätämme kreivittären makuuhuoneen ja tulemme kapealle käytävälle. Seinällä ovat muiden muassa Gustaf Mauritzin isä, äiti ja sedät sekä Kustaa II Adolf sekä päädyssä myös Andy Warholin Kuningatar Elisabeth, yksi talon harvoista moderneista tauluista. Näen myös ruotsalaisen Patrik Grahamin maalaaman muotokuvan Wahlroosista itsestään (huomautettakoon että se on isompi kuin Armfeltin muotokuva). "Sain sen 60-vuotislahjaksi tässä hiljattain."
Knorringin suvun muotokuvia ei ole, sillä Wahlroosin mukaan ne eivät olleet järin korkealaatuisia ja suku vei ne kaupan yhteydessä mukanaan. "Åminnen eräs suuruuden aika päättyi 1925, ja ehkä tämä on oikein näin. Sitten Suomelle ja Åminnelle seurasivat paljon vaikemmat vuodet kun tuli sotaa ja sotakorvauksia ja vaikeuksia", Wahlroos toteaa.
![]() |
| Armfeltin suvun jäseniä on haudattu Halikon kirkolle. |
Pysähdymme eteisessä, jossa tulijaa tervehtii massiivinen pysti. Aleksanteri I:n kolossaalirintakuva painaa Wahlroosin mukaan 400-500 kiloa. "Olen ostanut tämän Roomasta. Tämä on se kappale, jonka Aleksanteri I antoi rakastajattarelleen prinsessa [ruhtinatar] Volkonskille. Se on ollut Palazzo Polissa Roomassa vuodesta 1829 vuoteen 2002." Hän jatkaa kertomalla, miten kuvan mallina oli elävä Aleksanteri, kun hän Napoleonin kukistuttua vuonna 1814 ratsasti Pariisiin. "Se on 1800-luvun ensimmäisten vuosikymmenten suurimman kuvanveistäjän, tanskalaisen Bertel Thorvaldsenin veistämä."
Sitten tapahtuu kummia: ensimmäistä kertaa kierroksen aikana, kymmenten vuosilukujen ja sivulauseiden sivulauseiden jälkeen Wahlroosin muisti pettää. "Tämän toisinnon on hakannut hänen parhaimpiin oppilaisiinsa kuulunut kuvanveistäjä Boris Orlovski, joka muun muassa on veistänyt Pietarin... sen toisen suuren palatsin... ulkopuolella olevat... Nyt unohdan mitkä hallitsijat ne on. Mutta joka tapauksessa, eräs Venäjän suurimmista kuvanveistäjistä, joka tämän on tehnyt."
Mutta miksi pysti on juuri Åminnessa? "Aleksanteri I oli Gustaf Mauritz Armfeltin viimeinen ja ehkä suurin hyväntekijä. Hänen kanssaan Gustaf Mauritz viime kädessä loi sekä Åminnen että neuvoi Aleksanteri I:stä, kun hän Turussa 1812 sopi tulevan Ruotsin kuninkaan Jean-Baptiste Bernadotten, sittemmin Kaarle Juhana XIV, kanssa siitä että sotaa ei enää täällä Ahvenanmeren rajalla käytäisi, eli Suomen ja Ruotsin välisellä rajalla. Ja se sopimushan sitten piti. Matkallaan Turkuun Aleksanteri I tuli Åminnen kautta ja haki Armfeltin neuvoja neuvotteluun Bernadotten kanssa."
"Vilkaisemmeko vielä ruokasalia, kun se nyt on katettu illallista varten", Wahlroos kysyy.
Näen uskomattoman kauniin vaaleansinisen ruokasalin (8). Pöydällä ja sivulipastoilla on kandelaabereita ja keskellä katossa roikkuu puolitoistametrinen myöhäiskustavilainen kynttiläkruunu. Ruokasalin vastakkaiselta puolelta on käynti pieneen ruokasaliin, jonka oviaukossa vilahtaa kartanonrouva Saara Wahlroos.
Pöydälle on katettu näyttävä astiasto 24:lle hengelle. "Siinä on vaimoni ja minun monogramma tuossa päällä. Se on teetetty tänne Åminnen moderniksi illallisastiastoksi. Meillä on myös Åminnen nimikkoastiasto, joka tuli talon myötä, mutta siitä on mennyt porsliininpalasia ajan saatossa sen verran, että siitä ei oikein tälle seurueelle riitä."
Röyhkeän suuri hopeahökötys pöydän keskellä on kuulajaloilla seisova, yli kolmimetrinen peilipintainen bordsplateau, 1800-luvun alun kattaukseen oleellisesti kuuluva koristus. "Tuossa on tuollaiset pienet pronssiset maljakot, niihin voi panna kukkiakin jos haluaa. Se heijastaa myös tuon kattokruunun valoa ja tällä lailla valaisee huonetta." Ruokasalissa on vain kaksi pientä valopistettä, sillä illalliset syödään kynttilänvalossa.
Wahlroosin mukaan ruokasali on kartanon ainoa huone, josta ei ollut "syvällistä historiallista evidenssiä, minkälaiseksi Gustaf Mauritz tämän olisi halunnut." Lähtökohtana kunnostusarkkitehdeillä oli viisi suurta neoklassista seinäpaneelia, joiden lomaan uusia paneeleja on maalannut Silja Selonen, "erittäin taitava suomalainen dekoorimaalaaja", Wahlroos kertoo.
Kierros Åminnen kartanossa on ohi ja saan omistuskirjoituksen Wahlroosin kustantamaan kirjaan Åminne - Kartanon historia ja päärakennuksen restaurointi. Mahtavan tietoteoksen ovat toimittaneet Merja Nieminen ja Irma Lounatvuori. Kirjaa saa vain Wahlroosilta itseltään, mutta kuka tahansa voi tietysti selata Kansalliskirjastoon luovutettua vapaakappaletta. Teoksessa on myös kaksi Wahlroosin itsensä kirjoittamaa artikkelia kartanon kalusteista ja taidekokoelmasta.
Mutta mitä kuuluu Armfeltin suvulle nykyään? Wahlroos kertoo, että suorat perilliset mieslinjassa asuvat kaikki Ruotsissa, ja suvun päämies Björn Gustaf-Mauritz Armfelt on hänen tuttavansa. "Hän on apteekkarien eläkekassan toimitusjohtaja Tukholmassa. Varsin mukava mies. Naapurikartanossa Viurilassa elää edelleen naislinjaa pitkin nuoremman haaran, vapaaherrallisen haaran perillinen, joka on lähtöisin Gustaf Mauritzin nuoremmasta veljestä August Philipistä."
![]() |
| Halikon kirjaston pihalla on Matti Peltokankaan veistos Gustaf Mauritz Armfeltista. |
![]() |
| Koivukujanne ulottuu Halikon kirkolle saakka. Sen katkaisevat Valtatie 110 ja Vanha Turuntie. |
Musiikit:
Händel: La rejouissance Ilotulitusmusiikista. The English Concert, joht. Trevor Pinnock.
Geminiani: Allemanda concerto grossosta nro 8 e-molli. Maurice Steger ja The English Concert, joht. Laurence Cummings.
Gossec: Gigue pour les enfants balettisarjasta Sabinus. Les Agremens, joht. Guy van Waas.
Svendsen: Romanssi G-duuri. Terje Tönnesen ja Norjan kamariorkesteri.
Noel Coward: Could you please oblige me with a bren gun? Noël Coward ja Carroll Gibbonsin johtama orkesteri.
Crusell: Finaali klarinettikvartetosta D-duuri. Kari Kriikku ja Avanti!-trio.
